Asunto Oy Jyväskylän Säästökeskus

Asunto Oy Jyväskylän Säästökeskus on Jyväskylän ydinkeskustassa sijaitseva 54 asuinhuoneistoa käsittävä kerrostalo. Osoitteessa Kilpisenkatu 12 sijaitsevassa kiinteistössä toimii lisäksi kymmenkunta liikehuoneistoa.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Mukana olleet yritykset

Finncont Oy

Kiinteistön jätekatos on sijainnut ahtaan sisäpihan takakulmassa, johon jäteautolla on ollut hankala päästä, kertoo isännöitsijä Marko Räikkönen REIIM Jyväskylä Oy:stä.

- Liikenne haluttiin piha-alueelta kokonaan pois ja ratkaisuksi muodostui jätteidenkeruupisteen sijoittaminen sisäänkäynnin viereen, jolloin jäteauton ei tarvitse ajaa piha-alueelle lainkaan.

- Jätehuoltopisteen uusi sijoituspaikka toi sen entistä näkyvämmäksi osaksi kiinteistöä ja sen ympäristöä. Tästä syystä taloyhtiön hallitus kiinnittikin valinnassaan huomiota siihen, miltä säiliöt näyttävät.

Jätehuoltoratkaisuksi valittiin Finncont Luowian maan päälle asennetut säiliöt, joita voi tarvittaessa helposti siirtää. Keruupiste käsittää yleisimmät jakeet: sekajäte, paperi, kartonki ja biojäte.


Liitetyt tuotteet

Finncont® jätteenkeräysjärjestelmät

Kiinteistön jätekatos on sijainnut ahtaan sisäpihan takakulmassa, johon jäteautolla on ollut hankala päästä ...


Samankaltaiset referenssihankkeet

Aitiopaikka

Aitiopaikka

Uudisrakennus | Turku | 26,00 milj €

Hohtavan valkoinen julkisivu lasitettuine parvekkeineen tekee vaikutuksen Tur...


Arabiankatu 8 AsOy

Arabiankatu 8 AsOy

Uudisrakennus | Helsinki | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa kerrostalot, joka koostuu rakennuks...


As Oy Adjutantti Espooseen

As Oy Adjutantti Espooseen

Uudisrakennus | Espoo | 2-10 milj.EUR

Espooseen valmistunut älykerrostalo Adjutantti näyttää tietä tulevaisuuden as...


As Oy Akaan Kinon Asema

As Oy Akaan Kinon Asema

Uudisrakennus | Toijala, Akaa | Ei tiedossa

Yhdeksänkerroksinen As Oy Akaan Kinon Asema on ykköskohde ominaisuuksiltaan...