HiQ

HiQ on it-alan konsulttiyhtiö, jonka erikoisosaamista ovat liiketoimintakriittiset viestintä- ja ohjelmistoratkaisut. Yhtiön tilojen uutta sisustusratkaisua pohdittaessa tavoitteeksi nousi toive dynaamisesta työympäristöstä, joka heijastaisi toimialan modernia henkeä sekä uusia työskentelytapoja, ja jossa myös asiakkaat ja yhteistyökumppanit saisivat näkyä.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Mukana olleet yritykset

Kinnarps Oy

TAVOITE

Toimistoon haluttiin monenlaisia joustavia työtiloja. Tiloja, joissa voisi työskennellä keskittyneesti sekä tunnelmaltaan erilaisia tiloja projektien ja tiimitöiden tekemiseen. Haluttiin myös joillain keinoilla tuoda esille asiakkaita ja näiden toimintaa sekä luoda työympäristöön tunnelmaa joka lataisi energistä tekemisen meininkiä koko porukkaan.

RATKAISU

Tiloja on uudistettu pala palalta ja sisustukseen on yhdistetty osa uutta ja osa vanhaa toimivaksi kokonaisuudeksi.

Kinnarpsin suunnitteleman uudistuksen myötä tilat ovat nyt tehokkaammassa käytössä. Uudet työtavat näkyvät, esim. myynnillä ja esimiehillä ei ole omia työpisteitä lainkaan. Myös henkilökohtaista säilytystilaa on vähennetty – on siirrytty käyttämään lokerokaappeja, joissa jokainen säilyttää omia tavaroitansa.

Tiloja käytetään monipuolisesti. Neljännen kerroksen kahvilatila toimii myös tiimipalaverien paikkana. Värimaailma on eloisa ja brändin värien mukainen – pinkkiä, violettia ja mustaa on käytetty paljon. Lisäksi neuvottelutiloja piristää raikas limen vihreä.

Kumppanit näkyvät neuvottelutiloissa, joihin saatiin luontevasti eri tunnelmat Tanja Poutiaisen ja Mikko Hirvosen kisatilanteesta otettuja koko seinän maisemakuvia käyttäen. Suositut neuvottelutilat ovatkin jatkuvasti käytössä, ja esim. Mikko Hirvosen mukaan nimetyssä tilassa voi joko seistä tai istua Plint-jakkaroilla puolikorkean Ava-pöydän ääressä.

”Toiveitamme on kuunneltu. Yhteistyö suunnittelijan kanssa on sujunut erittäin hyvin”, toteaa Päivi Kyttälä.


Liitetyt tuotteet

Toimistoympäristöt

Kinnarps Next Office ™ - palvelumme tulevaisuuden työympäristöjen toteuttamiseen


Samankaltaiset referenssihankkeet

Aalto University Excecutive Education

Aalto University Excecutive Education

Helsinki

Aalto EE tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja. Aalto EE...


Accountor Tower Espoon Keilaniemi

Accountor Tower Espoon Keilaniemi

Espoo

Vuonna 1976 valtionyhtiö Nesteelle valmistui näyttävä 84-metrinen torni, jo...


Ahlsell Oy:n uusi pääkonttori

Ahlsell Oy:n uusi pääkonttori

Hyvinkää

Ahlsell Oy, uusi pääkonttori, Hyvinkään logistiikkakeskus


Airport Plaza Hehku

Airport Plaza Hehku

Uudisrakennus | Vantaa | Yli 10 milj EUR

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa toimistotalot, paikkakunnalla Vanta...


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän