InnoGreenin yrittäjäkolmikko palkittiin

Päivämäärä: 24.9.2018

Helsingin Yrittäjät antaa vuosittain tunnustusta lahjakkaille nuorille yrittäjille jakamalla Vuoden helsinkiläisen nuori yrittäjä -palkinnon. Tänä vuonna tuomariston valintaan vaikutti, että InnoGreen on kasvanut rohkeasti, mutta hallitusti, ja vie suomalaista viherosaamista myös kansainvälisille markkinoille. Asiantuntijaraati kiinnitti myös huomiota siihen, että yrityksen intohimo omaan tekemiseen, yritystoimintaan ja luontoon näkyy yrityksen määrätietoisessa tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä. Palkinnon vastaanotti InnoGreenin yrittäjäkolmikko, viheralan asiantuntijat Mikko Sonninen, Jaakko Pesonen ja Oula Harjula.

“Koko InnoGreenin tiimi on erittäin innoissaan tästä palkinnosta. Haluamme luoda uutta sekä vihersisustuksen että puutarhasuunnittelun saralla ja pyrimme jatkuvasti kehittämään tuotteitamme ja tarjoamaan asiakkaillemme luovia, ympäristöystävällisiä vihersisustusratkaisuja ja tuotteita sekä ensiluokkaista palvelua”, sanoo InnoGreenin toimitusjohtaja Oula Harjula.

Green House Effect Oy, tunnetummin InnoGreen, on vihersisustuspalveluja tarjoava yritys, jonka päätuotteita ovat räätälöidyt kasviseinät. 

Referenssihankkeet Innogreen

Helsingin kauppakeskus Kaaren uudistaminen

Helsingin kauppakeskus Kaaren uudistaminen

Sisp. korjaus | Helsinki | 5 milj. €

Vuonna 2013 valmistunut Kauppakeskus Kaari sai elokuun lopussa 2017 uuden sis...

Carunan uudet toimitilat

Carunan uudet toimitilat

Espoo

Carunan uusilta toimitiloilta toivottiin nuorekkutta ja brändin mukaista raik...

Birka Cruises laivan vihersisustus

Birka Cruises laivan vihersisustus

Mariehamn

Birka Cruises harjoittaa risteilyliikennettä Tukholmasta m/s Birka -risteilya...

Peabin konttorin vihersisustus

Peabin konttorin vihersisustus

Nykyaikainen toimitila on paljon muutakin kuin seinät ja katto. Yrityksen lii...

RAKENNUSALAN TUOTEUUTUUDET SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän