Päivämäärä: 16.10.2017
Uponor julkaisi Lattialämmitys- ja viilennysratkaisut kerrostalossa -käsikirjan. Kirja on tarkoitettu erityisesti suunnittelijoille. Kattava tietopaketti pitää sisällään kaiken Uponorin lattialämmityksen ja -viilennyksen teknisistä ratkaisuista aina suunnittelu- ja asennusohjeisiin asti. Kirja on ladattavissa ilmaiseksi Uponorin sivuilta: https://www.uponor.fi/palvelut/materiaalipankki
Käsikirjassa esitellään kattavasti lattialämmitys- ja -viilennysjärjestelmän ominaisuudet ja ohjeistetaan rakennushankkeen osapuolia järjestelmän suunnittelussa, hankinnassa, asennuksessa ja käyttöönotossa. Käsikirja on tehty kerrostaloa silmälläpitäen, mutta pienin muutoksin sen sisältämä tieto on sovellettavissa kaikkiin kohteisiin pientalot ja liikerakentaminen mukaan luettuna.
- Suurin apu käsikirjasta tulee varmasti LVI-suunnittelijoille, joilla ei hektisen arjen keskellä ole aikaa paneutua uusiin järjestelmiin. Nyt tieto tarjotaan valmiiksi yhteen koottuna, kertoo Uponorin tuoteryhmäpäällikkö Mikko Nieminen.
Käsikirjan lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat esimerkkikytkentäkaaviot sekä työselostus, jonka LVI-suunnittelija voi kopioida osittain tai kokonaan osaksi kunkin kohteen LVI-työselostusta.
Uponorin tuoteryhmäpäällikkö Mikko Nieminen uskoo, että käsikirja löytää paikkansa alan ammattilaisten joukossa.
- Pientaloissa lattialämmitys ja -viilennys on jo arkipäivää, kun taas kerrostaloissa se on vasta yleistymässä. Tällä käsikirjalla pystytään osoittamaan, että lattialämmitys ja -viilennys on kustannustehokas ja järkevä ratkaisu myös kerrostaloihin, vahvistaa Mikko Nieminen.
Kirjan voi ladata ilmaiseksi osoitteesta: https://www.uponor.fi/palvelut/materiaalipankki
Lisätietoja:
Uponor Suomi Oy
Tuoteryhmäpäällikkö Mikko Nieminen
puh. 020 129 2684
[email protected]
www.uponor.fi
Uponor on johtava kansainvälinen yhtiö, joka tarjoaa tuotteita ja ratkaisuja turvalliseen veden jakeluun, energiatehokkaaseen lämmitykseen ja viilennykseen sekä luotettavaan yhdyskuntatekniikkaan. Yhtiö palvelee asuntorakentamisen, teollisuus-, liike- ja julkisen rakentamisen sekä kunnallistekniikan ja ympäristörakentamisen segmenttejä. Uponorin palveluksessa on noin 3 900 henkeä 30 maassa, etupäässä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 2016 Uponorin liikevaihto oli noin 1,1 miljardia euroa. Uponor Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä. www.uponor.fi
Uudisrakennus | Oulu | Ei tiedossa
Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa kerrostalot, paikkakunnalla Oulu. K...
Laajennus | Vantaa | 400 milj. €
Helsinki-Vantaan terminaali 2:n laajennushanke on merkittävä osa lentoaseman ...
Tuote: Lumensulatus
Kakola Yhtiöt saneeraa vanhat vankilarakennukset neljässä vaiheessa. Ensimmäi...
Tuote: Kiinteistöviemäröinti
Uudisrakennus | Tampere | Ei tiedossa
Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa kerrostalot, paikkakunnalla Tampere...