Kinnarps toteuttaa tulevaisuuden toimiston jo tänään

Päivämäärä: 19.10.2012

Pohjoismaiden suurin toimistokalustaja ja työympäristön asiantuntija Kinnarps esittelee uuden monitila-ajatteluun perustuvan Next Office -työympäristömallin. Kyseessä on työhyvinvoinnin ja -tehokkuuden maksimoiva, toimistotyön rutiineita muuttava ajattelutapa. Kinnarps Next Office -monitilatoimistossa tietotyön eri tilanteita tuetaan monipuolisilla tilaratkaisuilla ja työt tehdään siellä, missä se kulloinkin parhaimmalta tuntuu. Kinnarps Next Office on toimivien ja ergonomisten sisustusratkaisujen lisäksi uudenlainen tapa tehdä työtä. Sitä noudattamalla irtaudutaan perinteisestä työpöytäajattelusta ja toimitilat räätälöidään käyttäjälähtöisesti niissä tehtävien toimenpiteiden ja työvaiheiden mukaiseksi.

”Päinvastoin kuin pöytäkoneaikakaudella, nykyinen tietotekniikka vapauttaa meidät työpisteen kahleista. Toimistoon voidaan rakentaa erilaisiin tehtäviin virittäviä tiloja ja mobiilit järjestelmät mahdollistavat niiden jouhevan käyttämisen omassa työssä. Vapaus valita sopivanlainen työympäristö virkistää ja koko ajattelumalli tähtää oikean työtunnetilan saavuttamiseen”, selventää Kinnarps Oy:n toimitusjohtaja Henrik Slotte, ja jatkaa: ”Kun samassa toimistossa voi nykyisin työskennellä jopa neljän eri sukupolven edustajia, ovat työskentelytavat ja työrauhaan liittyvät toiveet hyvin erilaisia. Nuoremmat ovat jo koulussa tottuneet siihen, että omille papereille ja tavaroille riittää henkilökohtainen säilytyskaappi.”

Laskelmien mukaan myyntiorientoituneissa yrityksissä jopa puolet työpöydistä seisoo päivisin tyhjillään. Monitila-ajatteluun perustuvissa toimistoissa tyhjien pöytien valtaama tila otetaan tehokkaaseen hyötykäyttöön virikkeelliseksi työympäristöksi. Näin tilojen lisääminen ja niihin panostaminen tulee samalla edullisemmaksi kuin lisätilan hankinta tai tyhjän tilan ylläpito. Tilansäästöäkin merkittävämpi kustannussäästö tulee kuitenkin paremman työviihtyvyyden myötä syntyvästä paremmasta tehokkuudesta.

”Kinnarps Next Office tarkoittaa sitä, että työntekijöille annetaan vapaus valita kuhunkin työtehtävään sopivin tila. On tiloja, joissa puhutaan ja ideoidaan, kun taas toisissa on mahdollisuus keskittyä. Monitilainen toimistoympäristö on viihtyisä ja se voi myös lisätä tuloksellista vuorovaikutusta ja madaltaa työpisteiden muodostamia siiloja”, lisää Slotte ja kiteyttää: ”Siirtyminen Next office -monitilamalliin on työkulttuurin muutosprojekti eikä yksinomaan sisustusprojekti.”

Kinnarps Next Office ei sovi kaikille toimialoille eikä kaikkien yritysten kulttuuriin. Muutos on mahdollinen, jos osa työntekijöistä pärjää ilman henkilökohtaista työpistettä. Standardiratkaisuja ei kuitenkaan ole. Kinnarpsin palveluihin kuuluukin toimistokalustuksen lisäksi erilaisista toimistomalleista konsultointi, sillä yrityksellä on kokemusta kullekin työtyylille ja organisaatiolle parhaiten toimivista toimistoratkaisuista.

Lisätietoja:

Kinnarps Oy puh. 020 7561 200

tai oheisella informaatiopyyntölomakkeella.

Referenssihankkeet Kinnarps Oy

Haltia - Suomen luontokeskus

Haltia - Suomen luontokeskus

Uudisrakennus | Espoo | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa kultturitalot, paikkakunnalla Espoo...

Ammattikorkeakoulu Arcada

Ammattikorkeakoulu Arcada

Helsinki

Arcada on moderni ja kansainvälinen ammattikorkeakoulu, joka kouluttaa eri al...

Open Innovation House Maarinranta

Open Innovation House Maarinranta

Uudisrakennus | Espoo | Yli 10 Milj.EUR

Yliopistojen ja yrityselämän yhteistyö on yksi nykypäivän tavoitteista. Espo...

Werkkoyhtiö Vilperi

Werkkoyhtiö Vilperi

Turku

Yrityksen haaveena olivat modernit ja toiminnalliset työtilat joissa voisi ve...

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän