Idea Sibelius-Akatemian, Radion Sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteisistä tiloista tuli esiin 1990-luvun alussa. Virallisena alkusysäyksenä moni pitää opetusministeriön asettamaa työryhmää, joka laati ehdotuksen Töölönlahden alueelle sijoittuvien toimitilojen ja konserttisalin tilaohjelmaksi.
Musiikkitalotyöryhmän ehdotukseen sisältyi myös näkemys hallintomallista sekä rahoitus- ja omistusjärjestelyistä. Hanketta lähdettiin kehittämään Sibelius-Akatemian, Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin yhteistyönä. Myöhemmin Musiikkitalon omistuksessa päädyttiin kiinteistöyhtiömalliin: Senaatti-kiinteistöt omistaa talosta noin 48 %, ja Helsingin kaupunki sekä Yleisradio omistavat kumpikin noin 26 %.
Musiikkitalon johtaja, ja Musiikkitalon säätiön asiamies, Helena Hiilivirta kertoo, että talon toimintaidea on avoimuus.
- Samojen seinien sisällä kohtaavat yleisö, monien erilaisten musiikkityylien ammattilaiset, sekä opiskelijat ja harrastajat. Talo tulee olemaan elävä osa Helsingin kaupunkikeskustaa monipuolisuutensa ansiosta.
Kohde on esitelty Projektiuutiset 4/2011 lehdessä. Lue esittely täältä.
Rakennuksen vaipan lämmöneristävyys ja ilmanpitävyys ovat hyvän sisäilman, asumismukavuuden ja energiataloudellisuuden lähtökohtia. Eristyksen on oltava jatkuva ilman katkoja yläpohjasta seinien kautta alapohjaan. Hyvä lämmöneristys ja huolella tehty eristystyö säästävät lämmityskustannuksia talon koko elinkaaren ajan. Remontoinnin yhteydessä eristevahvuudet kannattaa tarkistaa ja lisätä eristettä tarpeen mukaan.
Rakennusten eristysratkaisut sisältävät palamattomia ja energiatehokkaita PAROC-kivivillasta valmistettuja tuotteita lämmön-, äänen- sekä paloeristysratkaisuihin. Näiltä sivuilta löydät kaikki PAROC-ratkaisut uudis- sekä korjausrakentamiseen, myös nollaenergiarakentamiseen (Nearly Zero Energy Building, nZeb). Ratkaisuihin liittyvät CAD-kuvat sekä tarkemmat tuotetiedot. Lisäeristyslaskurin avulla löydät optimaaliset ratkaisut pien-, rivi- ja kerrostaloihin. PAROC-kivivilla on kestävä ja paloturvallinen valinta kaikkiin eristysratkaisuihin.
Ulkp. korjaus | Helsink | 262 milj. €
Vuonna 1938 rakennetun Olympiastadionin peruskorjaus ja uudistaminen. Kokon...
Tuote: Rakennusten eristeet
Turku
Turussa sijaitsevassa Kupittaan jääurheilukeskuksessa on kaksi jäähallia, j...
Tuote: Ulkoseinät
Uudisrakennus | Jyväskylä | 411,2 milj. €
Keski-Suomen uusi keskussairaala, Sairaala Nova, valmistuu syksyllä 2020. Nov...
Tuote: Talotekniikka
Uudisrakennus | Helsinki | Ei tiedossa
Koko Metropolia Ammattikorkeakoulun toimintaa koskeva kampusuudistus on käynn...
Tuote: Talotekniikka
Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...