Päivämäärä: 1.10.2025
Vuonna 2024 valmiiksi saatu noin 15 miljoonan euron investointi uuteen sähköistettyyn hybridikuivuriin tuottaa hedelmää – Knauf Oy on julkaissut uudet kotimaiset uusiutuvalla sähköllä tuotettavat kipsilevyt. LOWR®-tuotelinjan levyt ovat totutun laadukkaita ja tuttuja tuotenimiltään. Esimerkiksi Knauf erikoiskova kipsilevy – KEK13 – on saatavissa LOWR® varianttina noin 28 % tavallista pienemmällä GWP-total päästöllä (A1-3), verrattuna normaaliin KEK:iin. Huomionarvoista on se, että myös ”tavallisten” levyjemme päästöt ovat vähentyneet uuden kuivurin myötä noin puoleen verrattuna aikaan ennen uutta kuivuriamme.
Jokaisesta Knauf Oy:n Kankaanpäässä tuotettavasta levystä on olemassa LOWR®-variantti, joka kuivataan uudessa kipsilevykuivurissa 100-prosenttisesti uusiutuvalla sähköllä. LOWR®-tuotteet valmistetaan mittatilauksena suoraan asiakkaan tarpeisiin, jolloin työmaallakin syntyy vähemmän jätettä. LOWR®-tuotteet ovat muutoin laadultaan ja ominaisuuksiltaan ”normaalin” verrokkinsa vastineita eli esimerkiksi KN13 LOWR® kulkee saman CE-merkin alla, kuin KN13. Toisin sanoen vanhoilla tutuilla tuotenimillä saa nykyään totutun korkeatasoisia kipsilevyjä pienemmillä päästöillä – ja mikä parasta, kotimaassamme tuotettuina. Alla listaus Knauf LOWR® tuotteista ja linkit kyseessä olevien levyjen tuoreisiin ympäristötuoteselosteisiin:
TUOTENIMI |
TUOTENRO |
EPD |
KN13 LOWR 1200 Custom |
876839 |
|
KN13 LOWR 900 Custom |
876844 |
|
KNW13 LOWR 1200 Custom |
876915 |
|
KS6 LOWR 1200 Custom |
876903 |
|
KEK13 LOWR 1200 Custom |
876906 |
|
KEK13 LOWR 900 Custom |
876908 |
|
KEK-RX13 LOWR 1200 Custom |
876919 |
|
KH13 LOWR 1200 Custom |
876845 |
|
KXT13 LOWR 1200 Custom |
876917 |
|
KXT9 LOWR 1200 Custom |
876916 |
|
Weatherboard 365 LOWR 1200 Custom |
886998 |
|
KPS15 LOWR 1200 Custom |
876887 |
|
KPS18 LOWR 1200 Custom |
876889 |
|
KL15 LOWR 900 Custom |
876907 |
|
Ultraboard 13 LOWR 1200 Custom |
876902 |
Knauf Oy uutisoi hiljattain seuraavasta noin 5 miljoonan euron investoinnistaan Kankaanpään tuotantolaitoksellaan. Vuoden 2026 keväällä ja kesällä tullaan asentamaan kalsinointimyllyjen yhteyteen neljä 2 MW:in kuivainta, joiden avulla jauhettavasta raakakipsistä kuivataan vettä tuotannon seuraavia vaiheita varten. Kalsinointivaiheen sähköistämisellä tavoitellaan luonnollisesti vielä pienempää tuotannon ja tuotteiden hiilijalanjälkeä. Sähköistämisellä on merkittävä rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa. Vaikka varsinaiset asennustyöt tulevat ajoittumaan vuoden 2026 huhti-toukokuulle, ovat valmistelut Kankaanpäässä jo hyvässä vauhdissa.
”Voimme ylpeinä sanoa, että investointiemme myötä olemme ottaneet roolin vähähiilisyyden suunnannäyttäjinä rakennustuoteteollisuuden saralla. Investointimme eivät ole merkittäviä ainoastaan kotimarkkinalla, vaan ne ovat myös melko ainutlaatuisia kansainvälisessä vertailussa. Myös niiden toteutus toimialamme haastavina aikoina toivottavasti viestii uskostamme kotimaisen rakennustuoteteollisuuden kestävämpään tulevaisuuteen.” kertoo Knauf Oy:n toimitusjohtaja Pekka Torikka.
Äänimaisemia ekologisilla, mineraalivillapohjaisilla akustiikkalevyillä
Valikoimistamme löytyy GK- ranka ja T15/24 - listajärjestelmät ja tarvikkeet.
Korjaus | Helsinki | Ei tiedossa
Helsingin Munkkiniemen Puistotie 25:ssä sijaitseva entinen Kone Oy:n toimis...
Tuote: Laastit ja lattiatasoitteet
Uudisrakennus | Lohja | 13,70 milj €
Routionmäen monitoimijatalo on kaikkien käyttöön tarkoitettu monipuolinen koh...
Tuote: Akustiikkatuotteet
Uudisrakennus | Helsinki | 30,00 milj €
Taka-Töölön asukkaiden parkkipaikkapula on helpottunut, koska Töölönkadun Pys...
Tuote: Aquapanel
Vantaa
Helsinki-Vantaan lentoasemalla sijaitseva Wine and View on Suomen ja koko maa...
Tuote: Akustiikkatuotteet