Paroc Panel Systemin lanseeraamat PAROC® dot -elementit edustavat suunnittelun uutta sukupolvea

Päivämäärä: 20.5.2008

Tuotedesign noussut Paroc Panel Systemin liiketoiminnan ytimeksi teknisen osaamisen rinnalle.

Intensiivinen tuotedesignin kehitystyö on tuottanut tulosta, kun PAROC® dot -elementit näkevät päivänvalon. Elementtipintaan painalletuilla pienillä pisteillä saadaan aikaan jännittäviä varjostuksia ja häiveitä. Mielikuvitusta käyttäen voidaan luoda uusia mielikuvia, vaikkapa luonnon innoittamana meren aaltoja tai metsän puita. Alkuperäinen ajatus pisteiden käytöstä syntyi Paroc Panel Systemin kehitysjohtaja Dick Karlssonin johdolla.

- Idean siemen löytyi Alessin astioista ja ideaa jalostettiin yhteistyössä designtoimisto Desigencen kanssa, joka on ollut suurena apuna tuotekehityksessä ja tuonut uutta näkemystä, Karlsson kiittelee.

- Lisäksi tuotteen piti olla helposti toteutettavissa erillisellä laitteella, joka ei muuten vaikuta tuotantokapasiteettiin. Tähän saimme apua konepaja Conserviceltä, joka suunnitteli ja toteutti laitteen. Kyseistä laitetta on lisäksi helppo muuntaa uusia designelementtejä varten tulevaisuudessa. Ennakkomarkkinoinnin perusteella uutta tuotedesignia pidetään arkkitehtitoimistoissa kiinnostavana uutuutena nykyaikaisessa rakentamisessa.

LUE LISÄÄ UUDESTA PAROC® dot -ELEMENTISTÄ JA OSALLISTU KILPAILUUN >>

Lisätietoja:
Paroc Panel System Oy Ab, Kehitysjohtaja Dick Karlsson, 040 717 1930, [email protected]

Referenssihankkeet Paroc Oy Ab

Olympiastadionin uudistaminen Helsingissä

Olympiastadionin uudistaminen Helsingissä

Ulkp. korjaus | Helsinki | 262 milj. €

Vuonna 1938 rakennetun Olympiastadionin peruskorjaus ja uudistaminen. Kokon...

Sairaala Nova

Sairaala Nova

Uudisrakennus | Jyväskylä | 411,2 milj. €

Keski-Suomen uusi keskussairaala, Sairaala Nova, valmistuu syksyllä 2020. Nov...

Kupittaan jäähalli

Kupittaan jäähalli

Turku

Turussa sijaitsevassa Kupittaan jääurheilukeskuksessa on kaksi jäähallia, j...

Metropolian Myllypuron kampus

Metropolian Myllypuron kampus

Uudisrakennus | Helsinki | Ei tiedossa

Koko Metropolia Ammattikorkeakoulun toimintaa koskeva kampusuudistus on käynn...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi