Päivämäärä: 11.3.2026
Energiatehokkaalla, kustannustehokkaammalla ja käyttäjäystävällisemmällä kiinteistöllä saavutetaan säästöjä.
Energiatehokkuus on noussut kiinteistöjen kehittämisen avainkysymykseksi. Korkeat energiakustannukset, vastuullisuusvaatimukset ja käyttäjien mukavuustarpeet lisäävät tarvetta konkreettisille toimille.
Hedtec vastaa tarpeeseen tarjoamalla selkeän, vaiheittain etenevän polun kohti mitattavia säästöjä ja parempaa arkea.
Energiaremontin suunnittelu alkaa perusteellisella energiatehokkuuskartoituksella, jossa asiantuntija selvittää kiinteistön teknologian, kulutuksen ja kehityskohteet. Kartoitusraportti antaa selkeän kuvan säästöpotentiaalista – ja samalla arvokasta ESG-dataa ympäristövaikutuksista.
Yksi tehokkaimmista säästökeinoista on valaistuksen uudistaminen. Hedtecin mukaan nykyaikainen LED‑valaistus voi pienentää energiankulutusta jopa 70 % ja parantaa samalla valon laatua ja turvallisuutta. Usein investointi maksaa itsensä takaisin jo parissa vuodessa.
Valaistus suunnitellaan aina tarkalla laskennalla, jolloin tila mallinnetaan 3D‑kuvaksi ja valonjako optimoidaan ilman katveita.
Esimerkiksi teollisuushalleissa suuria säästöjä syntyy oviaukkojen ilmavuotojen vähentämisellä. Oikein mitoitetut ilmaverhot pitävät kylmän ilman ulkona ja pienentävät lämmityskustannuksia. Myös ilmaverhojen ohjaus voidaan integroida kiinteistöautomaatioon valaistuksen tavoin, mikä tuo lisää energiatehokkuutta ja käyttömukavuutta.
Hedtecin energiaremontti on aina kiinteistön tarpeisiin räätälöity. Toimenpiteet voidaan tehdä vaiheittain, jolloin asiakas valitsee juuri ne parannukset, joista haluaa aloittaa. Kartoituksessa selvitetään myös sähköautojen latauspaikkojen järkevä määrä ilman sähköliittymän tehostamistarvetta.
Hedtec tarjoaa valaistus- ja talotekniikkaratkaisuille jopa 5–10 vuoden takuun – selvästi alan normaaleja takuuaikoja pidemmän. Lisäksi käytettävissä on rahoitusvaihtoehtoja, joissa jopa kuukausittaiset kulut voivat olla aiempaa energiankulutusta pienemmät.
Energiaremontti parantaa tilojen olosuhteita, lisää käyttäjätyytyväisyyttä ja pienentää hiilijalanjälkeä. Tuloksena on energiatehokkaampi, miellyttävämpi ja arvokkaampi kiinteistö.
Hedtecin asiantuntijat auttavat mielellään – kartoitus on helppo tapa saada konkreettinen kokonaiskuva energiansäästömahdollisuuksista. Ota yhteyttä Hedtec palvelutoiminnan asiantuntijoihin: [email protected]
Tutustu kiinteistönhallintajärjestelmään tästä
Lue lisää valaistuksen ohjauksesta tästä
Tutustu kiinteistön olosuhteiden hallintaan ja lataa opas käyttöösi tästä
1960-luvun lopussa valmistunut Helsingin kaupunginteatteri on läpikäynyt 67 m...
Tuote: Turvavalaistus
Helsinki
Suunnittelutoimisto Granlundin Malmin pääkonttorin sisäpihalla on nyt pelkist...
Tuote: Valaistus ja valonohjaus