Cramon verkkopalvelussa voi nyt suunnitella kokonaisen työmaan!

Päivämäärä: 28.1.2020

Cramon tavoitteena on tarjota asiakkaille ratkaisuja, jotka lisäävät asiakkaan tuottavuutta ja tehoa työmaan arkeen. Monipuolinen ja helppokäyttöinen verkkopalvelu on jo pitkään tarjonnut nopean kanavan kaluston vuokraukseen ja palautukseen 24/7 ja lisäksi asiakkaalla on aina pääsy omiin laskuihin. Nyt kehitys on ottanut jälleen aimo harppauksen ja verkkopalveluun on tuotu uusi työkalu, Työmaasuunnitelma-palvelu,  jolla asiakas voi suunnitella kokonaisen työmaan aikatauluineen ja budjetteineen. Työkalu on asiakkaalle maksuton.

Työmaasuunnitelma-palvelu mullistaa perinteet

Vuokrausalalla täysin uudenlaisen digitaalisen palvelun avulla asiakas saa tulevasta työmaastaan valmiin suunnitelman, josta näkee työmaan aikataulun, budjetin vuokrakalustolle sekä millaista kalustoa eri rakennusvaiheissa tarvitaan. Ohjelman logiikka on Cramon suunnittelema ja toteuttama.

"Työmaasuunnitelma-palvelun kehitys lähti asiakastyöpajasta ja on siis lähes täysin asiakkaan lähtökohdista kehitetty", kertoo hankkeen kehityspäällikkö Jani Kilkka. Toiveena oli mm. tehostaa ajankäyttöä ja kaluston seurantaa. Palvelusta nähdäänkin olevan hyötyä asiakkaalle erityisesti suunnitelman teossa, mutta myös suunnitelmassa ja budjetissa pysymisessä.

Asiakkaalle palvelun käytön selkeä hyöty on, että työmaan vuokrakaluston budjetti on nähtävillä yhdestä paikasta. Näkymässä on sekä kalustonvuokra että asennus- ja kuljetuskustannukset. Asiakas saa määrittää itse rakennusaikataulun, jonka vaiheiden mukaan kalustoa tilataan. Näin ollen kalustoa ei tarvitse tilata enää ns. rivi riviltä.

”Asiakas voi määrittää jopa jokaiselle tuotteelle tietyn toimituspäivämäärän. Näin ensimmäisessä vaiheessa laskentayksikkö voi alkaa laskemaan tarjottavan kohteen vuokrakalustoa ja budjettia, jonka jälkeen työmaamestari tai työpäällikkö voi täsmentää suunnitelmaa. Työmaasuunnitelma-palvelu siis helpottaa kokonaissuunnittelua tarjoten kokonaisnäkymän asiakkaalle, vähentää logistisia kuluja ja tuo kaivattua läpinäkyvyyttä prosessiin”, Kilkka kertoo.



Miten palvelu on rakennettu? 

Työmaasuunnitelma-palvelun data pohjautuu Cramon historiatietoon viimeisen kahden vuoden ajalta uudisrakentamisen kohteista. Tämän perusteella on nähty mitä kalustoa asiakas pääsääntöisesti käyttää kohteissaan ja on voitu määrittää parametrit suunnittelun taustalle. Lisäksi Cramon asiantuntijat ja asiakkaat ovat olleet mukana arvioimassa ja määrittämässä parametrejä.

Miten palvelu toimii?

Palveluun kirjaudutaan Cramon verkkopalvelun kautta ja työmaasuunnitelma-palvelun käyttö on asiakkaalle maksuton.

Palvelun käytön alussa asiakas täyttää noin 25 parametriä, jotka pohjatuvat työmaan tietoihin. Näiden pohjata asiakas saa ehdotuksen suunnitelmasta, jota asiakas voi täysin muokata haluamallaan tavalla. Jokaiselle vaiheelle voidaan määrittää aikataulu ja tilata sen puitteissa kalustoa. Kun asiakas hyväksyy kokonaissuunnitelman, hän on valmis tilaamaan kalustoa Cramolta.

”Alkuvaiheessa tarjoamme palvelun Cramon avainasiakkaille, ja olemme aloittaneet heidän kouluttamisensa. Tavoitteenamme on kuitenkin tulevaisuudessa avata palvelu kaikille asiakkaille. On myös hyvä muistaa, että tämä on ensimmäinen versio Työmaasuunnitelma-palvelusta. Kehitystä on tarkoitus jatkaa”, paljastaa Kilkka.

Lue lisää artikkeleita digitaalisista ratkaisuistamme

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi