Uusi riippumaton tutkimus käsienkuivainten hygieenisyydestä

Päivämäärä: 11.5.2021

Uusi riippumaton tutkimus vahvistaa käsienkuivaimien olevan yhtä turvallisia ja hygieenisiä kuin paperipyyhkeet

Uuden tutkimuksen tulokset osoittavat, että pesutilassa leviää pieniä pisaroita normaalien toimien, kuten kävelemisen ja vesihanan käyttämisen yhteydessä. Käsien kuivaamisella käsienkuivaajalla tai paperipyyhkeillä ei ole merkitystä aerosolien määrään ilmassa.

Pandemian alusta alkaen hyvään käsihygieniaan on kiinnitetty paljon huomiota. Tästä syystä Dyson valtuutti Airmid Healthgroup -testilaboratorion tutkimaan aerosolien muodostumista ja bakteerien leviämisen mahdollisuutta eri kuivaustapojen yhteydessä. Tämä uusi riippumaton tutkimus vahvistaa, että Dyson-käsienkuivain on turvallinen hygieeninen valinta saniteettitiloihin.

Tutkimus toteutettiin todellisuutta vastaavissa olosuhteissa: osallistujat kuivasivat kätensä huuhdeltuaan tai pestyään ne ensin. Tutkijat keskittyivät analysoimaan eri kuivausmenetelmien vaikutusta aerosolien ja bakteerien pitoisuuksiin ilmassa. Tästä aiheesta on keskusteltu paljon koronakriisin puhkeamisesta alkaen.

Tutkimusmenetelmä

Puolet osallistujista huuhteli kätensä vedellä (ilman saippuaa) ja puolet pesi kätensä 20 sekunnin ajan (saippualla) noudattaen Maailman terveysjärjestön, World Health Organization (WHO), ohjeistusta. Tämän jälkeen henkilöt kuivasivat kätensä Dysonin käsienkuivaimella (Airblade Wash+Dry, Airblade 9kJ, Airblade V tai Airblade dB) tai paperipyyhkeillä. Tulokset osoittavat, että pieniä pisaroita leviää pesutilassa lähinnä normaalien toimien, kuten kävelemisen ja vesihanan käyttämisen kautta. Käsien kuivaamisella Dyson Airblade -käsienkuivaimella ei ole tähän merkittävää vaikutusta eikä se lisää aerosolien leviämistä ilman kautta.

Tutkimus osoittaa myös, että aerosolien ja bakteerien määrän kasvu paperipyyhkeillä tai Dysonin käsienkuivaimella kuivaamisen jälkeen on samanlaista. Tämä osoittaa, että käsienkuivaimet ovat yhtä turvallisia ja hygieenisiä kuin paperipyyhkeet.

Aiemmat hygieniatutkimukset

Välittömästi ensimmäisen Dyson Airblade -mallin esittelyn jälkeen vuonna 2008 julkaistiin epärealistisia tutkimuksia käsienkuivaimista. Käsienkuivainten toimintojen testaaminen äärimmäisissä, ei-edustavissa olosuhteissa merkitsi useita yrityksiä saattaa kyseiset käsienkuivaimet huonoon valoon. Näissä tutkimuksissa tutkijat levittivät epätavallisen suuria määriä mikrobeja käsiin (ETS, 2008[1) ja VSR, 2012[2]) tai jopa kumihansikkaisiin (Wilcox, 2014[3] ja Redway, 2015[4]), minkä jälkeen kädet laitettiin käsienkuivaimeen pesemättä tai edes huuhtelematta niitä ensin. Todellisuudessa kukaan ei yritä kuivata todella likaisia käsiä edes huuhtelematta niitä ensin.

Useat edustavat tutkimukset, joissa käsiä ei ole keinotekoisesti liattu (SCA, 2013[5]) tai jotka on suoritettu todellisissa pesutiloissa (Wilcox, 2018[6]) osoittivat jo, että eri kuivausmenetelmien välillä ei ole merkittävää eroa aerosolien leviämisessä. Dyson Airblade -käsienkuivain osoittautui aivan yhtä hygieeniseksi kuin paperipyyhkeet. Tämä uusi tutkimus (Airmid, 2020) myös vahvistaa, että Dyson Airblade -käsienkuivaimet ovat turvallinen ja hygieeninen ratkaisu pesutiloihin. Tulos on yhdenmukainen aiemmin viitattujen tutkimusten kanssa.

Myös Maailman terveysjärjestö (WHO) ja Centers for Disease Control and Prevention (CDC) ovat tehneet johtopäätöksen, että käsienkuivaimet ovat yhtä hygieenisiä kuin paperipyyhkeet ja kuvaavat molempia kuivausmenetelmiä parhaiksi tavoiksi kuivata kädet.

Katso lisätietoa Dyson-käsienkuivainmalleista:

Dyson Airblade 9 kJ

Dyson Airblade V

Dyson Airblade Wash+Dry

Mikäli haluat kuulla lisää, olethan yhteydessä [email protected] tai puhelimitse 010 321 5080. Dyson-käsienkuivaimia voi tilata helposti suoraan verkkokaupastamme aqva.fi.

Autamme myös mielellämme projektin suunnittelussa.


   ________________________________________________________________________________________________________________________

AQVA Finland Oy on vuonna 2010 perustettu suomalainen yritys. Meiltä saat maailman johtavien valmistajien saniteettitilojen kalusteet ja löydät ratkaisut vaativaankin kohteeseen ja makuun. Tarjoamme nopean toimituksen tuotteillemme. Asiakkaitamme ovat mm. useat kaupungit, hotelli- ja ravintolaketjut, liikkeet, toimistot, yksityisasunnot sekä jää- ja urheiluhallit.

Olemme Dysonin virallinen maahantuoja Suomessa. Dysonin lisäksi valikoimassamme on mm. Delabien laadukkaita ja kestäviä julkisten tilojen tuotteita, laadukkaita vesiautomaatteja ja vedenpuhdistusratkaisuja sekä paljon muuta. Katso lisää www.aqva.fi

 


[1] Redway K, Fawdar S (2018). A comparative study of three different hand drying methods: paper towel, warm air dryer, jet air dryer [Vertaileva tutkimus kolmesta erilaisesta käsien kuivausmenetelmästä: paperipyyhe, lämmintä ilmaa käyttävä käsienkuivain, jet-käsienkuivain]

[2] Terpstra P, Beumer R, Duisterwinkel (2012). Hygiëne handendrogers: Verspreiding van micro-organismen in de omgevingslucht door handen drogen met twee typen handendrogers [Hygieeniset käsienkuivaimet: Mikro-organismien leviäminen ympäröivässä ilmassa kahdella erilaisella käsienkuivaimella käsiä kuivattaessa].

[3] Best E, Parnell P, Wilcox M (2014). Microbiological comparison of hand-drying methods: the potential for contamination of the environment, user and bystander [Mikrobiologinen käsienkuivausmenetelmien vertailu: ympäristön, käyttäjän ja kanssaihmisten saastumisen mahdollisuus]

[4] Kimmit P, Redway K (2015). Evaluation of the potential for virus dispersal during hand drying: a comparison of three methods [Käsienkuivauksen aiheuttaman mahdollisen virusten leviämisen arviointi: kolmen menetelmän vertailu]

[5] Margas E, Maquire E, Berland C, Welander F, Holah (2013). Assessment of the environmental microbiological cross contamination following hand drying with paper hand towels or an air blade dryer [Ympäristön mikrobiologisen ristisaastuminen arviointi käsienkuivaimen, paperipyyhkeiden ja air blade -käsienkuivaimen osalta]

[6] Best E, Parnell P, Couturier J, Barbut F, Le Brozec A, Arnoldo L, Madia A, Brusaferro S, Wilcox M (2018). Environmental contamination by bacteria in hospital washrooms according to hand-drying method: a multi-centre study [Bakteerien aiheuttama ympäristön saastuminen sairaalan pesutiloissa käsienkuivausmenetelmän perusteella: monikeskinen tutkimus]

Referenssihankkeet AQVA Finland Oy

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Uudisrakennus | Helsinki | 98,00 milj €

Monimuotoinen ja wau-efektejä sisältävä keskustakirjasto Oodi on arkkitehtoni...

Case Finnkino Tennispalatsi

Case Finnkino Tennispalatsi

Helsinki

18 elokuvateatteria 10:ssä kaupungissa tekee Finnkinosta isoimman kinoketjun ...

Finnkino Itis

Finnkino Itis

Helsinki

Helsingin Itäkeskuksessa sijaitseva Finnkino Itis löytyy Kauppakeskus Itiksen...

Lähipalvelukeskus Hertsi Helsinki

Lähipalvelukeskus Hertsi Helsinki

Uudisrakennus | Helsinki | Ei tiedossa

Metroaseman tuntumassa, Itäväylän varrella sijaitseva Hertsi kokoaa saman k...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje