Olosuhteet vaikuttavat rakennustuotteiden kuivumiseen

Päivämäärä: 16.11.2020

Vaihtelevat olosuhteet vaikuttavat voimakkaasti rakennustuotteiden kuivumisaikoihin. Kiillolla on aloitettu tutkimus, jossa selvitetään tarkemmin eri olosuhteiden vaikutusta. Tiedot auttavat esimerkiksi työmaiden aikataulujen hallinnassa.

Rakentamisen tuotekehityksen päällikkö Petri Heljo Kiillolta muistuttaa, että rakentamisen tuotteiden, esimerkiksi lattiatasoitteiden kuivumisajat on ilmoitettu yleensä standardiolosuhteiden mukaan.

”Monissa rakentamisen standardeissa määritellään lämpötilaksi 23 astetta ja ilman suhteelliseksi kosteudeksi 50 prosenttia. Kun tuoteselosteessa kerrotaan kuivumisaika, niin se on usein kuivumisaika nimenomaan näissä olosuhteissa.”

Käytännössä olosuhteet työmailla vaihtelevat kuitenkin suuresti vuodenaikojenkin mukaan. Vaihtelevissa olosuhteissa kuivumisaikakin saattaa poiketa merkittävästi standardioloissa mitatusta kuivumisajasta. Siksi on tärkeää ymmärtää olosuhteiden vaikutusta kuivumisaikoihin.

”Rakennushankkeiden aikataulut ovat tiukkoja. Jos betoni- ja tasoiterakenteiden kuivumiseen kuluukin odotettua enemmän aikaa, niin myös seuraavat työvaiheet myöhästyvät.”

Oikaistakaan ei kannata. Mikäli materiaaleja jätetään liian märiksi, riskinä ovat sisäilmaongelmat.

Hyötytietoa rakentajille

Kiillolla on aloitettu tutkimus, jossa selvitetään, miten poikkeavat olosuhteet käytännössä vaikuttavat kuivumisaikoihin.

”Tutkimme olosuhdekammioissa esimerkiksi sitä, missä ajassa eri vahvuiset lattiatasoitekerrokset kuivuvat eri olosuhteissa. Olosuhdekammiossa lämpötilaa ja kosteutta voidaan vaihdella halutulla tavalla, lämpö voi olla vaikkapa 10 astetta ja kosteus 70 prosenttia”, Rakentamisen liiketoimintajohtaja Miikka Haapa-aho sanoo.

Tutkimukset keskittyvät tällä hetkellä erityisesti pumpattaviin lattiatasoitteisiin. Lisäksi Kiillolla selvitetään myös muun muassa märkätilarakentamisen primereiden, tasoitteiden ja vedeneristeiden kuivumisen olosuhderiippuvuutta. Märkätilatuotteiden tutkimustulokset voivat auttaa esimerkiksi suuria teollisia kylpyhuonevalmistajia optimoimaan omat olosuhteensa.

”Teemme kuivumisaikojen optimoinnin ja olosuhteiden seurannan osalta mielellämme myös yhteistyötä kumppaniemme kanssa”, Haapa-aho mainitsee.

Lue lisää...

Kiilto Hardplan

Kiilto HardPlan on nopeasti kuivuva erikoislattiatasoite ulko- ja sisätiloihin. Puristusluja, kova ja sileä pinta voidaan maalata, pinnoittaa tai jättää myös sellaisenaan viimeiseksi pinnaksi. Käyttökohteina esimerkiksi toimistotilat, katetut terassit ja parvekkeet, yksityiset autotallit, varastot, ilmastointikonehuoneet ja tekniset tilat.

Lue lisää...

Referenssihankkeet Kiilto Oy

REDIn kauppakeskus

REDIn kauppakeskus

Uudisrakennus | Helsinki | 390,00 milj €

Helsingin elämyksellisin kauppakeskus REDI avataan syksyllä 2018. REDI mulli...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi