Tampereen ydinkeskustaan, radan päälle valmistunut Tampereen eteläinen Kansi rakennuksineen on massiivinen kokonaisuus. Kansi liittää yhteen Tampereen keskustan itä- ja länsipuolen muodostaen uudenlaisen hybridikorttelin. Tampereen Kannella sijaitseva monitoimiareena valmistui joulukuussa 2021.
SRV:n Alueyksiköiden johtaja Henri Sulankivi kertoo, että Tampereen Kansi ja Areena -hanke on yksi yhtiön historian suurimmista rakennushankkeista. Nokia Arena on Euroopan ensimmäinen keskusta-areena ja Suomen suurin monitoimiareena.
Teksti: Irene Murtomäki
Kohde esiteltiin Projektiuutiset 1/21 -lehdessä. Lue artikkeli täältä.
Wilo toimitti Nokia-areenan talotekniikan pumput, asuinkerrostalojen pumput sekä hotellin ja jääratalaitteiston pumput.
Ratkaisuksi valittiin Ideafix Oy:n suunnittelema kokonaisuus, jossa diginäyttönä toimii LED-verkkoratkaisu, jonka ansiosta näyttö on ”läpinäkyvä” kun sisältöä ei ole, ja tämän ansiosta säleikkörakenteet pysyvät näkyvissä. LED-Mesh toteutus on pohjoismaiden suurimpia digitaalisia näytöpintoja. Kokonaispinta-ala on n. 200 m2 ja valoteho on jopa 5500 nits. Näytön leveys on yli 30 metriä. Näytössä on 108 000 ohjattavaa RGB pistettä, kiinnitysrakenteessa yli 1500 metriä ruostumatonta vaijeria ja mm. 2000 köysilukkoa. Huolellisen suunnittelun ansiosta asennuskehikon paino saatiin pidettyä kurissa, painoa on vain 800 kiloa vaikka näyttöpinta on valtava. Kaarevuuden ja samalla näytön kapenevan muodon johdosta suunnittelussa ja erityisesti toteutuksessa vaadittiin huippuluokan erityisosaamista, joka on Ideafix Oy:n ydintä. LED-verkon rakenteet teetettiin kohteeseen sopivina yksiköinä ja kiristettiin säleikön päälle Ideafix Oy:n suunnittelemalla vaijerikiinnitysrakenteella. Kiinnitysratkaisua pohdittiin yhteistyössä kiinteistön suunnittelijoiden kanssa ja lopputulos on erinomainen.
Nokia Arenaa on sanottu Euroopan moderneimmaksi monitoimiareenaksi. Tamperelaisten jääkiekkojoukkueiden molemmat pukukopit ovat ensiluokkaisen tyylikkäät. Tapparan pukukoppien kalusteissa on käytetty toimittamiamme materiaaleja. Upeasti valaistut pukukopit saavat värit loistamaan ja rakentavat osaltaan pelifiilistä!
Teksti: Emport
Essity Finland toimitti Nokia-arenalle Tork Elevation paperi- ja saippua-annostelijat. Areenan siivouksessa käytetään Tork Vision -siivouspalvelua https://www.tork.fi/palvelut/ratkaisuja/vision-siivous
Ratkaisuksi valittiin Ideafix Oy:n suunnittelema kokonaisuus, jossa diginäyttönä toimii LED-verkkoratkaisu ...
Pääsisäänkäynnin laatoituksessa, sekä pääportaikoissa käytettiin Kurun harmaata graniittia. Ohjaavat huomiola ...
Essity Finland toimitti Nokia-arenalle Tork Elevation paperi- ja saippua-annostelijat. Areenan siivoukses ...
Wilo toimitti Nokia-areenan talotekniikan pumput, asuinkerrostalojen pumput sekä hotellin ja jääratalaittei ...
Helvar on toimittanut ja käyttöönottanut Nokia Arenan valaistuksenohjausjärjestelmän. Toteutus on tehty DALI-r ...
Kaasu- ja vesiputkiston sähköhitsausta turvallisesti.
Kohteeseen toimitettu lattiakaivot, - altaat, - kourut sekä kynnyskaivot areenan eri tiloihin.
Nokia Arenaa on sanottu Euroopan moderneimmaksi ...
Valonauhat metreittäin.
Helvar Insights sisältää skaalautuvia digitaalisia pilvipalveluita, jotka hyödyntävät käytössäsi olevista valo ...
Korjaus | Helsinki | 16,50 milj €
Korjauskohde rakennustyyppiluokassa liiketalot, paikkakunnalla Helsinki. . Ra...
Uudisrakennus | Pirkkala | Ei tiedossa
ETRA-MELTEX Pirkkala, 2020 Pirkkalan ja Tampereen moottoritien välitt...
Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...