Lasiliukuovella valoa ja avaruutta moneen käyttökohteeseen

Päivämäärä: 13.3.2023

Iccunan lasiliukuovilla on useita käyttökohteita. Sen hyvät ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa niin kerros- ja rivitalohuoneistoissa kuin omakotitaloissa sekä vapaa-ajan asunnoissa. Myös julkisessa rakentamisessa, kuten hoivakodeissa lasiliukuoven suosio on kasvanut.

Iccuna Oy:n toimitusjohtaja Teemu Haapalahti kertoo lasiliukuoven vankistaneen asemansa kerros- ja rivitaloissa. Lasiliukuovella on paljon hyviä ominaisuuksia, jotka lisäävät asumisviihtyvyyttä.

– Lasiliukuovella saadaan asuntoon valoa ja avaruutta. Koska ovi avautuu sivulle liu’uttamalla, se ei vie tilaa kuten saranaovi. Lisätilan merkitys korostuu etenkin pienissä neliömäärissä. Liukuoven parina on kiinteällä ikkunalla toteutettu lasiseinä.

Ranskalainen parveke – Lasiliukuovea on kätevä käyttää, joten parvekkeen tarjoamasta lisätilasta pääsee nauttimaan sujuvasti ja siitä saadaan ikään kuin olohuoneen jatke.

Lattiasta kattoon avautuva ovi tuo parvekkeen osaksi huoneistoa, ja lämpimään vuodenaikaan ovi voi olla avoinna vaikkapa ympäri vuorokauden. Lasitetun parvekkeen käyttöaika on pitkä aina varhaisesta keväästä syksyyn saakka.

Iccunan ranskalainen parveke on hyvä ratkaisu, jos asuntoon ei ole mahdollista rakentaa parveketta. Se onkin Haapalahden mukaan yhä suositumpi kerrostaloasunnoissa, joissa ei ole paljon neliöitä.
– Ranskalainen ratkaisu on liukuoven ja kiinteän lasiseinän yhdistelmä, joka tuo asuntoon valoisuutta ja tilantuntua. Iccunan tuotteisiin on saatavilla valmiiksi integroituna pinna- tai lasikaide. 

Maisema lähemmäksi asuntoa

Rivitalohuoneistoissa ja omakotitaloissa lasiliukuovella saadaan terassi, tasanne tai parveke osaksi asuntoa. Läpinäkyvä lasipinta antaa maksimaalisesti valoa ja tuo maiseman sisälle. Sama pätee vapaa-ajan asuntoihin, joissa suositaan nyt todella paljon lasipintaa.
– Moderni ja tyylikäs lasiliukuovi on tänä päivänä myös sisustuksellinen elementti. Iccunan liukuovilla on mahdollista toteuttaa isoja avattavia lasipintoja kustannustehokkaasti, Haapalahti toteaa.

Lasiliukuovia käytetään entistä enemmän myös julkisessa rakentamisessa, kuten hoivakodeissa ja oppilaitoksissa.
– Myös näissä kohteissa korostuvat lasiliukuoven hyvät ominaisuudet, kun avarat ja valoisat tilat lisäävät viihtyvyyttä. Esteettömyyttä silmällä pitäen lasiliukuovi voidaan asentaa lattiapinnan kanssa samaan tasoon, joten tilojen väliin ei synny korkoeroa.

Energiatehokas ja kestävä lasiliukuovi

Iccunan lasiliukuovi on energiatehokas ja kestävä ratkaisu.
– Lasielementtien lämmöneristyskyky on erinomainen. Tämä ominaisuus on tärkeä tänä päivänä, kun rakennuksien hiilijalanjälki halutaan mahdollisimman pieneksi. Lasiin on mahdollista saada pinnoitus, joka vähentää auringonpaahdetta asunnossa, mikä puolestaan vaikuttaa jäähdytykseen tarvittavan energian määrään. Lasiliukuovi eristää nykyaikaisen rakenteensa ansiosta hyvin myös ääntä, joka on tärkeää varsinkin kaupunkiympäristössä.

Lasiliukuovien profiilit toimittaa Iccunalle saksalainen Vega Ag. Profiilit on valmistettu PVC-komposiitista, joka teräsvahvistetaan Iccunan omalla tehtaalla Nivalassa. Korkealaatuisilla tuotteilla on kymmenen vuoden takuu.
– PVC on pitkäikäinen ja kestävä materiaali. Puitteet pysyvät hyväkuntoisina, koska ne sietävät kolhuja. Tällä on iso merkitys jo rakennusvaiheessa, kun tuotteet joutuvat koville niitä siirrellessä ja asennettaessa, Teemu Haapalahti toteaa.

– Iccunan lasiliukuovet ovat kaiken kaikkiaan huoltovapaat. Myös puitteiden väri säilyy hyvänä, eikä se vuosien mittaan haalistu. Iccunan lasiliukuoven kaikki materiaalit ovat kierrätettäviä. Korkean kotimaisuusasteen ansiosta yrityksen tuotteille on myönnetty Avainlippu-merkki.

Avainlippu

Lisää tuotteesta Liukuovet

Liukuovet

Liukuovi on kevyt ja tyylikäs. Lasiovet ulos tuovat ihastuttavaa avaruutta ja valoisuutta tilaan. Lasiliukuovi luo illuusiota suuresta ikkunasta tai lasiseinäistä, ollen kuitenkin helppo ja kevyt käyttää. Kippi-liukuovi soveltuu erinomaisesti terassi- tai parvekeoveksi paikkaan, johon halutaan tilan tuntua tuova lasitus sisä- ja ulkotilan välille, ja missä perinteisesti sivulle avautuvalle ovelle olisi vain vähän tilaa.

Iccuna liukuovi
Kippi-liukuovi

Kippi-liukuovi

Valoisa ratkaisu pieneen tilaan.

Lue lisää

Iccuna liukuovi tuote-esite
Materiaalipankki

Materiaalipankki

Lataa objektit, esitteet ja muut dokumentit ja asiakirjat.

Lue lisää

Yhteystiedot

Yhteystiedot

Kysyttävää? Ota meihin yhteyttä!

Lue lisää

suunnittelijalle + BIM
Iccuna liukuovi tuotekortti
Iccuna liukuovi asennusohje
Liukuovi
Kippi-liukuovi
Iccuna Liukuovet video

Iccuna Liukuovet video

Tutustu Iccuna liukuovi tuotteisiin.

Lue lisää

Referenssihankkeet Iccuna Oy

Samu Haberin saunaparatiisi

Samu Haberin saunaparatiisi

Nelosen Huvila ja Huussi -ohjelman Samu Haberin saunaparatiisi -jaksossa koke...

Tuusulan Asuntomessut 2020

Tuusulan Asuntomessut 2020

Tuusula

Asuntomessualue sijaitsee vain 30 kilometrin päässä Helsingistä aivan Tuusu...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän