FANN Biosuodattimessa yhdistyvät kompakti koko ja suuri teho

Päivämäärä: 6.4.2021

Uuden jätevesilain siirtymäajan päättyminen lokakuussa 2019 on pistänyt mökkeilijät ja omakotitaloasujat ryhtymään suunnitelmista tekoihin. Nyt etsitään omaan tarpeeseen soveltuvia, tehokkaita puhdistusratkaisuja. Nopeasti ja helposti asennettava FANN Biosuodatin on erinomainen vaihtoehto jokaiselle tontille.

Asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkoston ulkopuolisilla alueilla on tuonut mökkien ja omakotitalojen jätevesihuoltoon uusia tuulia, joiden tarkoituksena on turvata puhtaat pohjavedet ja vesistöt myös tuleville sukupolville. Nykyaikaiset ja ympäristöystävälliset puhdistusjärjestelmät ovatkin kovaa vauhtia korvaamassa perinteiset umpi- ja sakokaivoyhdistelmät.

Vuonna 1978 käyttöön otettua IN-DRÄN moduulitekniikkaa hyödyntävä FANN Biosuodatin on yli kymmenen vuotta markkinoilla ollut innovaatio, joka on saavuttanut Pohjoismaissa vankan jalansijan pienen kokonsa ja korkean puhdistustehonsa ansiosta. Aikaa kestäneeseen toimintaperiaatteeseen perustuvaa ratkaisua on paranneltu vuosien saatossa.

FANN Biosuodattimen edistyksellisestä tuotesuunnittelusta kertovat muun muassa sen matala rakenne sekä kestävä muovikuori. Hyvän suojauksen ansiosta pihan ja puutarhan puita ei tarvitse poistaa pienpuhdistamon ympäriltä, sillä ne eivät pääse levittäytymään järjestelmään.

Uusi FANN Biosuodatin on täysin hajuton pienpuhdistamo

Monissa vanhemmissa kiinteistöissä ei ole tehty lainkaan viemärin tuuletusta, mikä aiheuttaa helposti ongelmia ja hajuhaittoja useissa jätevesijärjestelmissä. Tästä ongelmasta ei tarvitse kärsiä FANN Biosuodattimen kohdalla. Laitteiston ilmanvaihto toimii irrallaan talon viemärintuuletuksesta ja purkuilma kulkee aktiivihiilisuodattimen kautta.

-Tämä uudistus tuotteessa helpottaa merkittävästi suunnittelijan ja asentajan työtä, koska järjestelmä saadaan toimimaan täydellisesti kohteen viemärin tuuletuksesta riippumatta, kertoo Pyry Lehtonen FANN Ympäristötekniikka Oy:stä.

FANN Biosuodatin on tuttu jätevesien laiteasennuksia tekevän Piharakennus J. Suomela Oy:n urakoitsija Juha Suomelalle, joka arvostaa järjestelmän monipuolisuutta ja mutkatonta asennusta. Biosuodatinosa ei edellytä esimerkiksi massojen vaihtoa ja istuu vaivattomasti hankaliinkin paikkoihin, tarvittaessa jopa maan päälle.

- Biosuodatin tulee valmiina pakettina tehtaalta, mikä helpottaa sen kuljettamista ja asentamista. Käytännössä biosuodattimelle tarvitsee vain kaivaa kuoppa ja tehdä sen pohjalle arinapohja ja murskepeti. Sen jälkeen biosuodatin paikoilleen, routaeristykset ja lopputäyttö, kertoo Suomela.

RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän