Päijät-Hämeen keskussairaalan laajennuksen rakennustyöt jatkuvat elokuussa 2019 eteenpäin vilkkaana, Suomen toiseksi suurimmalla keskussairaalalla Lahdessa. Yhteensä 74,4 miljoonan euron arvoiset urakkasopimuksen ensimmäisen uudisosan on määrä olla valmis vuonna 2022. Uudisrakennus korvaa nykyisen 1976 valmistuneen sairaalarakennuksen vanhoja osia.
Pääsuunnittelijana on toiminut Raami Arkkitehtien suunnittelujohtaja, arkkitehti Kaisa-Liisa Raiskinmäki.
Pääurakoitsija Lujatalo Oy:n urakan arvonlisäveroton arvo rakennusteknisine töineen on noin 50 miljoonaa euroa. Päijät-Hämeen keskussairaalahanke toteutetaan perinteisellä urakointitavalla, jossa tilaaja ohjaa suunnittelua ja rakennuttaa kohteen ilman rakennuttajakonsulttia. Lujatalon aiempia sairaalakohteita ovat muun muassa Meilahden, Espoon ja Lohjan sairaalat.
Päijät-Hämeen keskussairaalan uudisrakennuksen putki- ja ilmanvaihtourakoista vastaa R.A. Wickholm Oy, sähköurakasta Kuusitunturi Oy, rakennusautomaatiourakasta Schneider-Electric Finland Oy ja imukuljetusjärjestelmäurakasta Ecosir Group Oy.
Expo on Elfving Signumin itse suunnittelema ja valmista opastemallisto, joka sisältää sekä sisä- että ulko-opasteita.
Expo tehdään alumiiniprofiilista, joka sopii erinomaisesti nimikilpiin, hissiopasteisiin ja kerrosopasteisiin.
Kavika Oy valmisti ja asensi kohteeseen yksilölliset RST-kalusteet mm. sairaala-apteekkiin ja obduktiotiloihin. Kalustetoimitukseen sisältyivät pöydät, kaapit ja seinähyllyt. Erikoiskalusteet koostuvat läpiantokaapeista, vetokaapeista ja obduktiopöydistä.
Hatrick toimittaa MEKS RTG sisäikkunat Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Röntgenikkunoita käytetään mm. sairaaloissa, hammas- ja eläinlääkäriasemilla sekä tiloissa joissa tarvitaan suojaa röntgensäteiltä. Röntgenlasien lyijyvastaavuudet valitaan vastaamaan vaadittua lyijypaksuutta. 1Pb, 2Pb ,2,5Pb, 3Pb tai 6Pb.
Röntgensäteilyn katkaisevan lasituksen lisäksi röntgenikkunan karmissa oleva lyijykatko estää säteilyn kulun karmirakenteen läpi sekä se kattaa myös asennusvälin. Täten Hatrick röntgenikkuna on todella turvallinen ja varma valinta sairaaloiden säteilytilojen suojaukseen.
Kavika Oy valmisti ja asensi ...
Haponkestävästä ja ruostumattomasta teräksestä valmistetut kalusteet soveltuvat erityisesti sairaaloihin, labo ...
Uudisrakennus | Hämeenlinna | n. 356 milj. €
Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa sairaalat, paikkakunnalla Hämeenlin...
Uudisrakennus | Kuopio | Ei tiedossa
Alavan sairaalan, entiseltä nimeltään Savon Lastenlinnan rakennukset ovat p...
Belgia
CHIREC Hospital Group on belgialainen sairaalakonserni, jolla on useita hoi...
Korjaus | Tampere | Ei tiedossa
Korjauskohde rakennustyyppiluokassa sairaalat, paikkakunnalla Tampere. . Rake...
Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...