Uusi lastensairaala on valmistunut rakennuksena ja taloteknisesti. Ensimmäiset potilaat tulevat sairaalaan vuoden 2018 syyskuun puolivälin jälkeen. Hanke on monella tavoin hyvin poikkeuksellinen Suomessa, jo rahoitustavastaan lähtien. Toteutuksessa on rima ollut korkealla: tavoitteena on alusta asti ollut rakentaa maailman paras lastensairaala.
Kohde on esitelty Projektiuutiset 4-2018 -lehdessä. Lue esittely täältä.
PPO- Elektorniikka Oy on toimittanut Lastensairaalaan MEV-7 ratkaisut.
– Toimitimme Uuteen lastensairaalaan kaikki RST-peruskalusteet: pöydät, kaapit, hyllyt, kaatoklosetit ja jalkalistat. Niiden lisäksi urakkaamme kuului erittäin vaativia räätälöityjä tuotteita, kuten leikkaussalien läpiantokaapit ja vetokaapit. Toimitimme myös Trestonin pakkauspöytiä, jotka olivat kiinteästi liitoksissa RST-kalusteisiin. Näin tuotteet saatiin toimimaan yhtenä kokonaisuutena. Laitteiden sekä kalusteiden toimitus asiakkaalle tapahtui paikalleen asennettuna ja käyttökuntoon saatettuna, Tero Ahtiainen Kavika Oy:stä kertoo.
– Uusi lastensairaala oli vaativa kohde, jossa teimme paljon tuotekohtaista kehitystyötä varsinkin toimittamiimme 63 läpiantokaappiin, jotta saimme ne vastaamaan käyttäjän tarpeita.
Uuden Lastensairaalan sähkö-, tele- ja turvaurakoinnista vastaavan Amplit Oy:n tekninen johtaja Tomi Alanen sanoo, että Amplit on tehnyt sairaalakohteiden kaapelointeja halogeenittomilla kaapeleilla jo pitkään.
– On järkevää, että kaapeleihin rinnastettavat asennusputket ovat myös halogeenittomia. Sairaalan täytyy olla turvallinen käyttäjälleen kaikissa tilanteissa. Palotilanteissa halogeeni tekee savukaasuista tavallistakin myrkyllisempiä.
Amplit Oy kilpailutti kaikki materiaalihankinnat Uuden lastensairaalan työmaataan varten. Asennusputkien toimittajaksi valittiin Pipelife Finland.
– Asennusputkien valinnassa painoi laatu, hinta ja toimitusvarmuus. Emme voineet varastoida tarvikkeita työmaalla. Oli tärkeää, että asennusputkien toimittajalla on logistiikkaketju kunnossa ja tavaraa saatavilla nopeasti Suomesta, Alanen sanoo.
Kun Helsingin Meilahdessa sijaitsevan sairaalan pääovesta astuu sisään, ensimmäisenä eteisaulassa on vastassa Oraksen hana. Se on siinä pyörätuolien puhdistamista varten, ja se kertoo mistä koko talossa on kysymys: jokaista yksityiskohtaa on mietitty.
Oras on lahjoittanut sairaalan kaikki hanat. Hanoja lahjoitettiin useita satoja, sillä lähes kaikissa tiloissa mukaan lukien 118 potilashuonetta ja 220 vastaanotto- tai kuntoutustilaa on ainakin yksi vesipiste.
"Tämä on iso yhteinen hanke, johon halusimme lähteä mukaan. Oras Invest on tässä mukana myös Uponorin ja Tikkurilan kautta," Oraksen maajohtaja Marko Sundholm sanoo.
Tuote: Vision Control -integroitu sälekaihdin.
Läpinäkyvyyttä ja näkösuojaa tilanteen mukaan tarjoava lasi ei kerää pölyä eikä likaa, ja edistää näin sairaalaoloissa myös hygieniaa.
Jaatimet oli mukana uuden lastensairaalan rakentamisessa
Tuote: Vision Control -integroitu sälekaihdin.
Läpinäkyvyyttä ja näkösuojaa tilanteen mukaan ta ...
PPO- Elektorniikka Oy on toimittanut Lastensairaalaan MEV-7 ratkaisut. ...
Kun Helsingin Meilahdessa sijaitsevan sairaalan pääovesta astuu sisään, ensimmäis ...
ylittää normin VDI 6022 hygienialle asettamat vaatimukset
Uuden Lastensairaalan sähkö-, tele- ja turvaurak ...
Roxtec Finland Oy
– Toimitimme Uuteen lastensairaalaan kaikki RST-perusk ...
Tiivisteelliset profiiiovet
Uudisrakennus | Hämeenlinna | n. 356 milj. €
Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa sairaalat, paikkakunnalla Hämeenlin...
Uudisrakennus | Kuopio | Ei tiedossa
Alavan sairaalan, entiseltä nimeltään Savon Lastenlinnan rakennukset ovat p...
Belgia
CHIREC Hospital Group on belgialainen sairaalakonserni, jolla on useita hoi...
Korjaus | Tampere | Ei tiedossa
Korjauskohde rakennustyyppiluokassa sairaalat, paikkakunnalla Tampere. . Rake...
Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...