Lapland Hotels Bulevardi

Jälleen yksi toimistotalo Helsingissä sai uuden elämän, kun Bulevardi 28:ssa avautui Lapin taikavoimaan luottava korkeatasoinen hotelli. Toimistorakennus pärjäsi aikoinaan kahdella ilmanvaihtokoneella, hotelli tarvitsee niitä kahdeksan.

Kohde on esitelty Projektiuutiset 1/2019 -lehdessä. Lue artikkeli tästä.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Mukana olleet yritykset

Lindström Oy

Sisustuksessa yhdistyvät laatu ja moderni lappilaisuus

Lapland Hotels Bulevardissa jokainen yksityiskohta on hiottu Lappi-teemaan sopivaksi. Hotellille on tärkeää löytää kumppanit, jotka pystyvät palveluillaan ja tuotteillaan välittämään hotellin teeman mukaista moderniutta, luontoa ja pohjoisen eksotiikkaa. Comforta toimittaa ja huoltaa Lapland Hotels Bulevardin lakanat ja pyyhkeet, minkä lisäksi Lapin tarinaa tuodaan esille Lindströmin yksilöidyillä designmatoilla.

”Hotellin mielikuvan kannalta on tärkeää, että tuotteista välittyy asiakkaille hotellin Lappi-teeman lisäksi myös tunne ja laatu”,  kertoo Lapland Hotelsin aluejohtaja Leena Turunen.


Arkkitehti
Arkkitehdit Soini & Horto Oy ARCO Architecture Company
Automaatiosuunnittelija
Oy PQR Consult AB
Automaatiourakoitsija
Assemblin Oy
Elementtitoimittaja
HB-Betoniteollisuus Oy
I-suunnittelija
Oy PQR Consult AB
I-urakoitsija
Bravida Finland Oy
Lattiaurakoitsija
Betomix Oy
LV-suunnittelija
Oy PQR Consult AB
LV-urakoitsija
Boctok Invest Oy
Projektinjohto
NCC Suomi Oy
Rakennesuunnittelija
Insinööritoimisto R J Heiskanen Oy
Rakennusurakoitsija
Eteläkaaren Rakennus Oy
Rakennusurakoitsija
NCC Suomi Oy
Rakennuttajakonsultti
A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy
Rakennuttaja
LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy
Sprinkleriurakoitsija
PK Sprinkleriasennus Oy
Sähkösuunnittelija
Oy PQR Consult AB
Sähköurakoitsija
Quattroservices Oy

Liitetyt tuotteet

Vaihtomatot

Tilaa huoleton mattopalvelu.


Hanketiedot

Bulevardin toimistotalon muutos hotelliksi Helsingissä
Helsingin Bulevardin toimistotalon muutos hotelliksi
Bulevardi 28
Helsinki
Uusimaa
Arvo(Milj.):
Ei tiedossa
Urakkatyyppi:
Projektinjohto
Asuntoja:
182
Aloitus:
Maaliskuu 2017
Valmistuminen:
Kevät 2018
Rakennusaika:
15 Kuukautta
Luotu:
2017
Päivitetty:
2017-06-13

Samankaltaiset referenssihankkeet

Clarion Hotel Helsinki Airport

Clarion Hotel Helsinki Airport

Uudisrakennus | Vantaa | Ei tiedossa

Iso hotelli on systemaattinen rakennus, jonka suunnittelussa toistuvat samat ...


Clarion-hotelli, Helsinki

Clarion-hotelli, Helsinki

Uudisrakennus | Helsinki | 120,00 milj €

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa hotellit/motellit, paikkakunnalla H...


Useita yrityksiä
Hilton-hotellin laajennus Vantaalla

Hilton-hotellin laajennus Vantaalla

Laajennus | Vantaa | Ei tiedossa

Laajennuksen yhteydessä hotelliin tuli 84 uutta huonetta ja 400 neliötä lis...


Hotel Fabian

Hotel Fabian

Helsinki

Tyylikäs, mannermainen ja tunnelmaltaan ainutlaatuinen boutique-hotelli Hotel...


Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän