Chromavison valaistus sairaalaan ja hoivaan

Päivämäärä: 6.9.2023

Chromavison valaistus on laadukas ja kestävä valinta, parantaa työolosuhteita ja on tärkeä osa aktiivista sairaalatekniikkaa. 

Sairaaloiden ja hoivan valaistuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen tarvitaan erityisosaamista. Suomessa edustamamme tanskalainen Chromaviso A/S on ainut valaistusratkaisujen toimittaja, joka on keskittynyt sairaaloiden ja hoivan terveyttä edistävään ja tukevaan valaistukseen.

Ratkaisumme räätälöidään leikkaussaleihin ja kuvantamiseen sekä 24/7 potilas- ja asukastiloihin, kuten tehohoitoon, psykiatriaan, dementiayksiköihin ja hoivakoteihin tarpeiden ja työnkulkujen mukaan.  
Suomessa ensimmäiset valaistuskohteet ovat jo käytössä HUSissa Siltasairaalassa ja Tornisairaalassa.   

Ota yhteyttä tiimiimme, kerromme mielellämme lisää. Chromavison valaistuskonseptit perustuvat tutkittuun tietoon,  vahvaan osaamiseen ja käyttäjien kokemukseen.     

Chromavison uusituille sivuille on koottu kaikki olennainen tieto valaistuskonsepteista; toimintaperiaatteet, käyttäjäkokemuksia, tutkimustietoa, kohdekuvauksia aihealueittain. Sivut ovat englanniksi, ruotsiksi ja tanskaksi. Tutustu sivuihin https://chromaviso.com/en/ 

Tilaa uutiskirje tästä linkistä, saat tietoa uusista kohteista ja tutkimusprojekteista
https://chromaviso.com/newsletter-knowlegde-about-light


PPO-Elektroniikka Oy,
Kaarelantie 21, 00430 Helsinki
Puh. 09 566 0920
www.ppo-elektroniikka.fi
 

PS. Toimitamme sairaaloiden G2-tiloihin uuden sukupolven toimintavarmat ja pitkäikäiset MEV ®-8 eristystason valvontajärjestelmät.    

Lisää tuotteesta Chromaviso

Chromaviso

Edustamme Suomessa tanskalaisen Chromaviso A/S:n kehittämiä valaistusratkaisuja.

Paneelivalaistus

Paneelivalaistus

Sairaalakäyttöön suunnitellut Lucibel Pro LED -paneelivalaisimet.

Lue lisää

Yhteystiedot

Yhteystiedot

Kysyttävää? ota meihin yhteyttä!

Lue lisää

Chromaviso

Chromaviso

Lue lisää Chromaviso-valaistusratkaisuista.

Lue lisää

Chromaviso referenssit
Ergonomisen valaistuksen esittely / toimintaperiaatteet
Chromaviso video

Chromaviso video

Ergonominen valaistus video.

Lue lisää

Referenssihankkeet PPO-Elektroniikka Oy

OYS Oulun yliopistollinen sairaala A-rakennus

OYS Oulun yliopistollinen sairaala A-rakennus

Uudisrakennus | Oulu | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa sairaalat, paikkakunnalla Oulu. 10 ...

Siltasairaala

Siltasairaala

Uudisrakennus | Helsinki | 295 milj. €

Vuonna 2018 käynnistynyt ja kesäkuun lopussa 2022 valmistunut Siltasairaala o...

Kymenlaakson Keskussairaalan laajennus

Kymenlaakson Keskussairaalan laajennus

Laajennus | Kotka | 20 milj. €

Kymenlaakson keskussairaalan peruskorjaus ja laajennus Kotkassa toteuteutetti...

Sairaala Nova

Sairaala Nova

Uudisrakennus | Jyväskylä | 411,2 milj. €

Keski-Suomen uusi keskussairaala, Sairaala Nova, valmistuu syksyllä 2020. Nov...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje