Helsingin Musiikkitalo

Idea Sibelius-Akatemian, Radion Sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteisistä tiloista tuli esiin 1990-luvun alussa. Virallisena alkusysäyksenä moni pitää opetusministeriön asettamaa työryhmää, joka laati ehdotuksen Töölönlahden alueelle sijoittuvien toimitilojen ja konserttisalin tilaohjelmaksi.

Musiikkitalotyöryhmän ehdotukseen sisältyi myös näkemys hallintomallista sekä rahoitus- ja omistusjärjestelyistä. Hanketta lähdettiin kehittämään Sibelius-Akatemian, Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin yhteistyönä. Myöhemmin Musiikkitalon omistuksessa päädyttiin kiinteistöyhtiömalliin: Senaatti-kiinteistöt omistaa talosta noin 48 %, ja Helsingin kaupunki sekä Yleisradio omistavat kumpikin noin 26 %.

Musiikkitalon johtaja, ja Musiikkitalon säätiön asiamies, Helena Hiilivirta kertoo, että talon toimintaidea on avoimuus.

- Samojen seinien sisällä kohtaavat yleisö, monien erilaisten musiikkityylien ammattilaiset, sekä opiskelijat ja harrastajat. Talo tulee olemaan elävä osa Helsingin kaupunkikeskustaa monipuolisuutensa ansiosta.

Kohde on esitelty Projektiuutiset 4/2011 lehdessä. Lue esittely täältä.


Liitetyt tuotteet: AV-tekniikka

AV-tekniikka

Kokous- ja esityskäytössä tiedon esittämisen ja esitysteknisten laitteiden käytön helppous ja näyttävyys ovat avainasemassa. Audico tarjoaa asiakkailleen audioviusaalisen alan johtavia ratkaisuja, jotka vastaavat viestintätarpeita tarkasti, huomioiden elämyksellisyyden merkityksen. Valikoimasta löytyy huipputeknologian lisäksi karsitumpia, pienempäänkin käyttöön sopivia tuotteita ja järjestelmiä.

FaktaNet Liven kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista, valtakunnallisesti
FaktaNet Live

Hankkeessa mukana olevat yritykset

Oras Oy


Abloy Oy


Alakattourakoitsija
Inlook Oy
Arkkitehti
LPR-Arkkitehdit Oy
Automaatiosuunnittelija
Sweco Talotekniikka Oy
Automaatiourakoitsija
Fidelix Oy
Elementtitoimittaja
Parma Oy
Elementtitoimittaja
Peikko Finland Oy
Elementtitoimittaja
Pielis Group Oy
Elementtitoimittaja
Ämmän Betoni Oy
Hissit
KONE Hissit Oy
I-suunnittelija
Granlund Oy
I-urakoitsija
Koja Oy
I-urakoitsija
MHS-Asennus Oy
LV-suunnittelija
Granlund Oy
LV-urakoitsija
Putki Kitti Oy
Maalausurakoitsija
LTU Group Oy
Maalausurakoitsija
Nurminen Works Oy
Maanrakennusurakoitsija
Skanska Infra Oy
Perustusurakoitsija
Kreate Oy
Perustusurakoitsija
Skanska Infra Oy
Pohjatutkimus
Ramboll Finland Oy
Rakennesuunnittelija
Vahanen Oy
Rakennusurakoitsija
Rakennusliike Sierak Oy
Rakennusurakoitsija
SRV Rakennus Oy
Rakennuttajakonsultti
WSP Finland Oy
Rakennuttaja
Senaatti-kiinteistöt
Sisustusarkkitehti
LPR-Arkkitehdit Oy
Sprinkleriurakoitsija
Are Oy
Sähkösuunnittelija
Rejlers Finland Oy
Sähköurakoitsija
Aro Systems Oy

Lisää tuotteita Audico Systems Oy

Audico Avec G2

Audico Avec G2

Avec G2 System-keskukset ovat valmiiksi mietittyjä äänentoisto-, poistumishäl...


Äänentoisto

Äänentoisto

Jokaisella tilalla on oma erityisluonteensa, joka asettaa vaatimuksensa äänen...


Valaistus

Valaistus

Esitysvalaistus, studiovalaistus, tilavalaistus, julkisivuvalaistus - Audico ...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Audico Systems Oy

Hotelli Presidentti

Hotelli Presidentti

Sisp. korjaus | Helsinki | Ei tiedossa

Hotelli Presidentti on valmistunut vuonna 1980. Vanhan talotekniikan lähestye...

Hilton-hotellin laajennus Vantaalla

Hilton-hotellin laajennus Vantaalla

Laajennus | Vantaa | Ei tiedossa

Laajennuskohde rakennustyyppiluokassa hotellit/motellit, paikkakunnalla Vanta...

Lastensairaala

Lastensairaala

Uudisrakennus | Helsinki | 175,00 milj €

Uusi lastensairaala on valmistunut rakennuksena ja taloteknisesti. Ensimmäise...

Eduskunnan päärakennus

Eduskunnan päärakennus

Korjaus | Helsinki | 125,00 milj €

Vuonna 1931 valmistuneen Eduskuntatalon peruskorjaus valmistuu vuonna 2017. R...

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän