Valaistu julkisivu luo näyttävän vaikutelman

Päivämäärä: 13.11.2018

Ensivaikutelma luodaan jo rakennuksen ulkopuolella. Valaistuksen tehtävänä on aina korostaa rakennuksen arkkitehtuuria sekä tehdä ympäristöstä viihtyisämpi ja turvallisempi. Valaistus on merkittävä osa rakennuksen visuaalista kokemusta, ja sen avulla voidaan nostaa esiin yksityiskohtia tai valaista laajoja pintoja.

LED-valaistus toimii erinomaisesti ulkotiloissa ja näyttävätkin valaistusratkaisut voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti. Rakennusten valaisemisen lisäksi näyttäviä valaistuksia voidaan hyödyntää myös esimerkiksi tärkeiden maamerkkien tai taideteosten valaisemiseen ulkotiloissa. Valaistuksen tulee olla luonnollinen osa ympäristöä, joten se ei saa olla liioiteltu tai häikäistä.  Hyvä ulkovalaistus pehmentää sisä- ja ulkotilojen rajaa.

Mitä valaisinvalinnoissa tulee ottaa huomioon?

Valaistusratkaisujen tulee aina olla linjassa rakennuksen ja ympäristön luonteeseen. Modernit rakennukset ja vanhemmat rakennukset vaativat eri asioita valaistukselta. Moderneissa rakennuksissa voidaan rohkeammin hyödyntää erilaisia valokuvioita, kun taas vanhaa rakennusta kunnioitettaessa kannattaa pysyä hillitymmässä yksityiskohtien ja pintojen korostamisessa. Myös valaisinten muotikieli ja väri tulee ottaa huomioon valaisinvalinnoissa.

Valaisinvaihtoehtoja julkisivuvalaistuksiin

Suomen sääolosuhteet asettavat erityisiä vaatimuksia ulkovalaisimille. Hide-a-lite on huomioinut valaisimissaan skandinaavisen tyylin lisäksi myös pohjoisen ilmaston laatu- ja sääolosuhdevaatimukset. Kaikissa ulkovalaisimissa on säänkestävä pinta, joka voi olla matta, hiekkapuhallettu pinta, harmaa tai antrasiitti. 

Alasvalot
Alasvaloja voidaan hyödyntää esimerkiksi julkisten rakennusten sisäänkäynneissä ja räystäsvalaistuksissa. Saatavana sekä kiinteinä että suunnattavina malleina. >> Katso valikoima

Seinävalaisimet

Seinävalaisimet sopivat erinomaisesti julkisivujen tai sisäänkäyntien valaisemiseen. Ne luovat kutsuvan vaikutelman ja mahdollistavat näyttävien valokuvioiden luomisen seinille. >> Katso valikoima 

Pylväsvalaisimet

Pylväsvalaisimet on hyvä vaihtoehto korkealle lyhtypylväälle, sillä sen valo tulee miellyttävältä korkeudelta. Pylväsvalaisimilla voit merkitä kulkureitit, luoda kontrasteja ja näin lisätä turvallisuutta. >> Katso valikoima 

Valonheittimet
Energiatehokkaat valonheittimet IP65-luokituksella sopivat täydellisesti julkisivujen valaisuun. Saatavana useita kokoja ja malleja eri tehoisina.Voidaan asentaa seinälle, kattoon tai maahan. >> Katso valikoima 

Valonauhat
Epäsuoralla valaistus antaa lähes rajattomat mahdollisuudet valaista julkisivuja. Valonauhojen värilämpötila ja valomäärä on valittavissa valaistavan kohteen mukaan. >> Katso valikoima

Valaistussuunnitelmat omaan kohteeseesi

Mitä tahansa haluatkin valaista, haluamme auttaa sinua tekemään visioistasi ja ideoistasi loistavia. Olemme olleet mukana toteuttamassa julkisivuvalaistuksia niin hotelleissa, ravintoloissa, liikekiinteistöissä kuin toimistorakennuksissa. Voimme tarjota valaistusprojektiisi kaiken tuotteita ja teknisiä ratkaisuja koskevista vinkeistä ja ideoista lähtien, aina valaistuslaskelmiin ja laajaan valaistussuunnitteluun.
Katso esimerkkejä toteuttamistamme julkisivuvalaistuksista
 

Referenssihankkeet Hide-a-lite, OEM Finland Oy

Höganloft logistiikkakeskus

Höganloft logistiikkakeskus

TRANÅS

OEM Automaticin logistiikkakeskus, nimeltään Höganloft, sijaitsee Ruotsin Tra...

Asian Bank Office -ravintola

Asian Bank Office -ravintola

Halmstad

Aasialaisia makuja ja pohjoismaisia valaistusratkaisuja. Maukkaita ruokia, jo...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän