Teksti: Tommi Salo Kuvat: Martti Kapanen
Teksti: Projektiuutiset 4/2015
Yliopistorakennus koostuu neljästä noppamaisesta työtilasta, jotka nivoutuvat yhteen yhteisen keskusaulansa kautta. Nyt rakennuksen osat ovat siis pääasiassa yliopistokäytössä, mutta periaatteessa sen osat ovat vuokrattavissa myös yksittäisinä kokonaisuuksina. Ruusupuiston sisätilojen tilatarpeet voivatkin muuttua joko vuosien saatossa tai lukukausien välilläkin, sillä tiloissa saattaa jossakin vaiheessa olla huomattavasti nykyistä useampia toimijoita.
Ruusupuiston rakenneratkaisuilta edellytettiinkin korkealuokkaista muuntojoustavuutta, minkä johdosta Muotolevy Tilaratkaisujen Skandia -järjestelmäseinät ja ML-umpiseinäjärjestelmä olivat luonteva valinta rakennuksen työtilojen sekä seminaarisalien toteuttamiseen. Moduulimitoitetut järjestelmäseinät ovat tarpeen mukaan joko helposti poistettavissa, siirrettävissä paikasta toiseen tai täydennettävissä uusilla seinäosilla.
SARC Arkkitehtitoimiston projektiarkkitehti Max Hartman kertoo Skandia -järjestelmäseinien soveltuvan Ruusupuistoon mainiosti ominaisuuksiensa lisäksi myös ulkonäöltään – yhteneväiset materiaalit tuovat tiloihin jatkuvuutta ja suuret lasielementit yhteneväisyyttä ja vuorovaikutteisuutta.
Sisp. korjaus | Helsinki | Ei tiedossa
Ikoninen Woldemar Baeckmanin ja Hugo Harmian suunnittelema rakennus sijaits...
Uudisrakennus | Helsinki | Ei tiedossa
Kalasataman kampus on suunniteltu paitsi moderniksi digitaalisuutta hyödyntäv...
Jyväskylä
Lutakon kampuksella toimivat sosiaali- ja terveysala (Hyvinvointiyksikkö) ja ...
Uudisrakennus | Helsinki | Ei tiedossa
Koko Metropolia Ammattikorkeakoulun toimintaa koskeva kampusuudistus on käynn...
Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...