Puun ja teräksen liitto: uusi IS-VET on Sisuline

Päivämäärä: 7.6.2023

Vuoden 2022 lopulla toteutui kauppa, jossa IS-VET osti juvalaisen Sisuwoodin osakekannan. Koska tästä syntynyt uusi yritys edustaa kummankin osaamisen parhaita puolia, on luontevaa muuttaa koko tarjontamme ilme nimeä myöten. Tämä uudistustyö on nyt täydessä käynnissä ja huipentuu vuoden 2023 aikana.

Pitkään valmisteltu siirtymä liikahti ensimmäisen askeleensa, kun virallisissa yhteyksissä tutun IS-Vet Oy:n y-tunnuksen alla komeilee nyt uusi nimi Sisuline Oy. Tämä ilman suuria seremonioita toteutunut muutos ennakoi suurta uudistusta, joka toteutuu koko komeudessaan vuoden 2023 loppuun mennessä.

”Uusi nimi ei tarkoita vanhojen arvojen hylkäämistä – päinvastoin”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Koponen. ”Sekä IS-VET että Sisuwood ovat ansainneet nimilleen hyvän kaiun vuosien kovalla työllä, erikoistumisella ja asiakkaiden tarpeiden toteuttamisella. Sekä IS-VET että Sisuwood tulevat myös säilymään jatkossakin aputoiminiminä sekä tuotebrändeinä. Uusi Sisuline tulee heijastamaan kummankin parhaita puolia toteutuessaan kuluvana vuonna.”

Uusi ilme, turvallinen laatu

Pitkään palvelleen nimen muuttaminen ei ole mikään pieni työ, vaan vaikuttaa kaikkeen verkkosivuista esitteisiin. Siksi kulissien takana tehdään kovaa työtä, jotta kaikki olisi valmista kuluvan vuoden aikana.

”Ei brändiä olisi järkeä uudistaa, ellei lopputulos olisi vähintään upea”, myhäilee Pekka Koponen. ”Kannattaa pitää silmänsä auki, koska uusi Sisuline on paljon enemmän kuin uusi nimi.” Yhtä asiaa Koponen ei kuitenkaan suostu muuttamaan: ”Sekä IS-VETin että Sisuwoodin asiakkaat ovat tottuneet turvalliseen laatuun ja luotettaviin toimituksiin”, hän painottaa. ”Uusi Sisuline ei aio tinkiä tästä milliäkään, vaan on aiemman nimen veroinen toimittaja ja koko alan edelläkävijä.”

Referenssihankkeet IS-Vet Oy

Elisenvaaran koulu

Elisenvaaran koulu

Uudisrakennus | Pöytyä | n. 14 milj. €

Elisenvaaran yhtenäiskoulu on vuosiluokkien 1–9 opetusta antava koulu. Koulun...

Perkkaan koulu ja nuorisotila Espoo

Perkkaan koulu ja nuorisotila Espoo

Uudisrakennus | Espoo | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa peruskoulu, joka koostuu rakennukse...

Espoon monikko

Espoon monikko

Uudisrakennus | Espoo | 39 milj. €

Monikon koulukeskus on valmistunut. Peruskorjausta ja uudisrakentamista yhd...

Jakomäen sydän palvelurakennus

Jakomäen sydän palvelurakennus

Uudisrakennus | Helsinki | Ei tiedossa

Jakomäen uusi palvelurakennus tuo nostetta vanhaan lähiöön Helsingissä. Uud...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän