Modeo suuntaa kohti ravintola- ja hotellimaailmaa

Päivämäärä: 17.9.2019

Ennen avokonttoreihin ja ergonomiaan keskittynyt toimistosisustamisen kulttuuri on muuttunut. Kasvavana trendinä nykypäivän toimistoista halutaan ravintolatyyppisiä elämyskeskuksia.

Tämän vuoksi toimitilakalustaja Modeo on panostanut viime aikoina vahvasti kahvila-, ravintola- ja hotelliympäristöihin sopiviin brändeihin ja kalusteisiin. Pienestä toimijasta yhdeksi Suomen suurimmaksi toimistokalustajaksi, yritys on kasvanut sitkeällä yrittäjyydellä, luovuudella ja visiolla.

” Menestystekijämme on se, että ollaan koko ajan etsitty trendejä ja kehitetty valikoimaa. Pikkuhiljaa olemme lisänneet valikoimaamme brändejä ja tuotteita palvelemaan juurikin horeca-bisnestä.” Modeon myyntijohtaja Mika Järvinen kertoo innoissaan. Yksi suurimmista Modeon edustukseen juuri tulleista brändeistä on hollantilainen Satelliet. Satelliet on palvellut ravintola- ja majoitusalan yrityksiä jo yli 45 vuotta. Vuosien varrella Satellietista on kasvanut yksi Euroopan suurimmista Horeca-alan kalustetoimittajista. ”Haluamme panostaa monipuoliseen kalustevalikoimaan, joka sopii uniikkeihin ja erilaisiin kahviloihin, ravintoloihin, baareihin ja hotellitiloihin. Tämän vuoksi Satelliet oli meille nappivalinta.” Järvinen valottaa.

Modeon vahvuuksiin kuuluu asiantunteva ja ystävällinen asiakaspalvelu, asiakkaan tarpeet huomioiva suunnittelu, laadukas tuotevalikoima sekä kilpailukykyiset hinnat. Palveluiden ja valikoiman monipuolisuus, oma nopea logistiikka ja taitavat kalusteasentajat erottavat yrityksen selkeästi alan muiden kilpailijoiden joukosta.

” Me tarjoamme vahvan kalustamisen palvelukokonaisuuden nyt myös horeca-yrityksille” kertoo Joonas Rockas Modeon Design&Build -palveluista. ”Vuosien saatossa kerätty kokemus ja tietotaito on kasvattanut Modeosta ketterän ja monipuolisen toimijan, joka pystyy nyt täyttämään myös ravintola- ja hotelliyritysten tarpeet ja vaatimukset”. ”Panostaminen ravintolabisnekseen on meille luonnollinen siirtymä, sillä meillä on täydellinen valikoima ravintoloihin ja hotelleihin sopivia kalusteita” Joonas avaa.

Modeo on Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n virallinen yhteistyökumppani.

Tutustu horeca-kalusteiden valikoimaan: https://www.modeo.fi/ravintolakalusteet/

Referenssihankkeet Modeo Oy

Tullin toimitilat Pasilaan

Tullin toimitilat Pasilaan

Helsinki

Kun Tulli muutti Helsingin Pasilaan uusiin tiloihin, haluttiin työntekijät tu...

Lääkeyhtiö Merckin toimitilat

Lääkeyhtiö Merckin toimitilat

Espoo

Lääkeyhtiö Merck aloitti tilasuunnittelun puhtaalta pöydältä siirtyessään uut...

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Uudisrakennus | Helsinki | 98,00 milj €

Monimuotoinen ja wau-efektejä sisältävä keskustakirjasto Oodi on arkkitehtoni...

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän