Meltex maanrakennuskankaat, kotimaahan kotimaista.

Päivämäärä: 23.2.2023

Suomessa tai Skandinaviassa ei ole aikaisemmin ollut maanrakennuskankaiden valmistusta. Nyt Meltex on alansa pioneerina aloittanut maanrakennuskankaiden tuotannon kotimaisesti Jyväskylässä. 

Maanrakentamisessa käytettävä kuitukangas on olennainen osa infrarakentamista. Meltex on yksi Suomen johtavia infratuotteiden valmistajia, joten maanrakennuskankaiden valmistus sopii hienosti konseptiin.   

Vastuullisuudella ja hiilijalanjäljellä on yhä suurempi merkitys myös rakennusmateriaalien valinnassa. Maanrakennuskangastuotannon tuominen Suomeen lähelle asiakasta on siksi vastuullinen valinta. 

Kotimainen tuotantomme vähentää logistiikasta aiheutuvaa ympäristönkuormitusta lähes 60%.

Lisäksi Meltexin maanrakennuskankaiden valmistuksessa käytetään hiilineutraalia, päästötöntä energiaa. 

Toistaiseksi uuden maanrakennuskangastuotannon ainoa Suomen ulkopuolelta tuleva asia on raaka-aine, sillä Suomessa sitä ei vielä valmisteta. Kaiken muun valmistukseen liittyvän Meltex hankkii kotimaisilta yrityksiltä. 

Meltex valmistaa maanrakennuskankaita laatuluokissa N1-N5. Kaikille kankaille on myönnetty CE-merkintä sekä pohjoismainen NorGeoSpec tuotehyväksyntä. 

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi