Päivämäärä: 26.9.2019
Lindström Oy on valittu Isännöintiliiton Palveluverkostoyritys 2019 -kilpailun voittajaksi.
Lindström helpottaa asiakkaidensa arkea vuokraamalla ja huoltamalla työvaatteita, mattoja, teollisuuspyyhkeitä, ravintolatekstiileitä, WC-tiloihin annostelijoita ja puuvillapyyhkeitä sekä tytäryhtiönsä Comfortan kautta hotellitekstiileitä. Isännöitsijät kiittävät etenkin vaihtomattopalvelun sujuvuutta, joustavuutta ja henkilökohtaista palvelua.
Key account manager Juha Ikonen kertoo, että yrityksellä on ollut kiinteistötoimialalle oma tiimi ja tekijät 1990-luvulta asti. Asuntopuolen asiakkuuksia hoitaa yhteensä noin 20 henkilöä, joista osa on ollut alalla jo 20 vuotta. Isännöitsijöiden tarpeet tunnetaan hyvin.
- Hyvän asiakaskokemuksen tekevät halu tehdä tätä työtä ja intohimo sektoria kohtaan. Autamme Isännöitsijää mahdollisimman joustavasti onnistumaan omassa työssään ja helpottamaan taloyhtiöiden arkea. Esimerkiksi uudessa kohteessa matot saadaan paikalle minuutin tarkkuudella ja vaihdetaan tarvittavan monta kertaa, kunnes arki alkaa rullata normaalisti, Ikonen kertoo.
Lindström kehittää asiakaskokemustaan verkostoitumalla aktiivisesti. Asiakastapaamisten lisäksi yhteyshenkilöt päivittävät tietojaan isännöintialasta esimerkiksi Isännöintiliiton ja sen jäsenyhdistysten tilaisuuksissa. Henkilöstön kesken on pidetty työpajoja, ja vielä tänä vuonna alkavat myös uudet Lindström Inno -työpajat, joissa työntekijät ja asiakkaat luotaavat tulevia trendejä yhdessä.
Lindströmin tavoite on auttaa kumppaneitaan tekemään kestävää liiketoimintaa ja näyttämään se. Yhä useampia yrityksiä kiinnostaa kiertotalous, jota tekstiilien uudelleenkäyttö ja keskitetty pesu ovat puhtaimmillaan. Ikosen mukaan myös kiinteistöalan asiakkaat haluavat entistä enemmän huomioida ympäristön.
Uudisrakennus | Espoo | 200 milj. €
Uusi, kaksi kertaa aiempaa suurempi moderni ja urbaani kauppakeskus Lippulaiv...
Tuote: Puuvillapyyhejärjestelmä
Ulkp. korjaus | Helsinki | 262 milj. €
Vuonna 1938 rakennetun Olympiastadionin peruskorjaus ja uudistaminen. Kokon...
Tuote: WC-tilapalvelu
Sisp. korjaus | Helsinki | Ei tiedossa
Jälleen yksi toimistotalo Helsingissä sai uuden elämän, kun Bulevardi 28:ssa ...
Tuote: Vaihtomatot
Uudisrakennus | Vantaa | Ei tiedossa
Iso hotelli on systemaattinen rakennus, jonka suunnittelussa toistuvat samat ...
Tuote: Vaihtomatot