Alavan A2 sairaalakoulu Kuopio

Alavan sairaalan, entiseltä nimeltään Savon Lastenlinnan rakennukset ovat pääasiassa 1950-luvulta. Nykyään Alavan sairaalan A2-rakennuksen, Kuopion yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian osaston rakennukset omistava Niiralankulma päätti purkaa sairaalan A2-rakennuksen ja rakentaa tilalle uuden. Purku- ja rakentamistöiden ajaksi lastenpsykiatrian osastot siirtyivät väistötiloihin.

Uusi Alavan A2-rakennus on kerroksen verran vanhaa suurempi. Uudisrakennuksen värikkäät sisätilat on suunniteltu käyttäjien tarpeet huomioiden. A2:ssa on esimerkiksi erillinen leikkihuone sekä oleskeluhuone. Tiloissa toimii myös sairaalakoulu

Uudisrakennuskohde on rakennustyyppiluokassa sairaalat ja sijaitsee paikkakunnalla Kuopio. Rakentaminen alkoi 2014-05-01 ja arvioitu rakennusaika on 15 kuukautta. ja pinta-alalla 3841 neliömetriä.

Rakennuttaja oli Niiralan Kulma Oy
Rakennuttajakonsultti Sweco Asiantuntijapalvelut Oy
Arkkitehdiksi valittiin Arkkitehtitoimisto ON OY.
Hankemuoto oli jaettu urakkaja rakennusurakoitsijana toimi Rakennusliike Lapti Oy.

Jos tarkastelemme toisia yrityksiä jotka ovat liitettynä hankkeisiin FaktaNet Livessä löydämme esimerkiksi Insinööri Rakennepiste Oy:n joka on toiminut rakennesuunnittelijana. , ilmastointiurakoitsijana toimi Are Oy ja Are Oy valittiin LV-urakoitsijaksi . Sähköasennukset teki JOB Kiinteistötekniikka Oy .


Liitetyt tuotteet: Katto

Katto

Joka kuudennessa talossa kymmenestä on nykyään Bendersin betonitiilet, jotka ovat myös Ruotsin ladotuimmat kattotiilet. Tiiliä on kolmea perusmuotoa ja niissä on erilaisia väri- ja pintavaihtoehtoja. Jos pidät enemmän perinteisistä savikattotiilistä, löydät valikoimastamme myös niitä.

KYS lastenpsykiatriarakennuksen, Alava A2 rakennuskohteen tiilikaton materiaaliksi Benders toimitti Ecoline- betonikattotiilet. Ecoline- valikoiman betonituotteisiin on lisätty titaanioksidia, joka reagoi yhdessä päivänvalon ja hapen kanssa siten, että haitalliset typpioksidipäästöt vähenevät. Typpioksidi muuttuu vaarattomaksi nitraatiksi, jonka sade huuhtoo pois. Tuotteisiin lisätty titaanioksidi ei kulu loppuun, vaan sen teho säilyy koko tuotteen elinkaaren ajan. Ecoline on siis ympäristötietoinen, kestävä valinta.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Hankkeessa mukana olevat yritykset

Arkkitehti
Arkkitehtitoimisto ON Oy
I-suunnittelija
Sitowise Oy
I-urakoitsija
Are Oy
LV-suunnittelija
Sitowise Oy
LV-urakoitsija
Are Oy
Rakennesuunnittelija
Insinööritoimisto Rakennepiste Oy
Rakennusurakoitsija
Rakennusliike Lapti Oy
Rakennuttajakonsultti
Sweco Asiantuntijapalvelut Oy
Rakennuttaja
Niiralan Kulma Oy
Sähkösuunnittelija
Insinööritoimisto Tauno Nissinen Oy
Sähköurakoitsija
JOB Kiinteistötekniikka Oy

Lisää tuotteita Benders Suomi Oy

Katto

Katto

Joka kuudennessa talossa kymmenestä on nykyään Bendersin betonitiilet, jotka ...


Piha

Piha

Saat pihaasi betonisilla pihatuotteilla moni-ilmeisiä vaihtoehtoja, kun valit...


Luonnonkivi

Luonnonkivi

Bendersin luonnonkivivalikoimasta löydät laajan tarjonnan aitoa Bohus-graniit...


Infrarakentaminen

Infrarakentaminen

Benders on nykyään yksi Pohjoismaiden suurimmista betonituotteiden toimittaji...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Benders Suomi Oy

Asunto Oy Munkkiniemen Kadetti

Asunto Oy Munkkiniemen Kadetti

Helsinki

Näyttävä 1918 valmistunut Eliel Saarisen suunnittelema jugendrakennus on toim...

Kauppakeskus Ainoa

Kauppakeskus Ainoa

Uudisrakennus | Espoo | Ei tiedossa

Espoon Tapiolassa sijaitseva kauppakeskus Ainoa on valmistunut ja avattu koko...

Munkkiniemen KONE

Munkkiniemen KONE

Korjaus | Helsinki | Ei tiedossa

Helsingin Munkkiniemen Puistotie 25:ssä sijaitseva entinen Kone Oy:n toimis...

Huhtamäki pakkausvalmiste tehdas

Huhtamäki pakkausvalmiste tehdas

Hämeenlinna

Huhtamaki Foodservice Nordic Oy, entinen Polarpak, tehdas sijaitsee Hämeenl...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän