Uusi ohje helpottaa linjakaivojen suunnittelua

Päivämäärä: 28.4.2020

Unidrain toi kosteusturvalliset linjalattiakaivot yleiseen käyttöön jo 15 vuotta sitten, mutta viralliset ohjeistukset ovat yhä puhuneet lähinnä perinteisistä, pyöreistä lattiakaivoista.

Nyt Ympäristöministeriö on julkaissut uuden, päivitetyn ohjeen rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta. 2020 julkaistu ohje selventää 2018 voimaan tullutta asetusta rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta.

“Nyt näissä on selvästi huomioitu myös nykyaikaiset lattiakaivot, kuten linja- ja kulmalattiakaivot, ja niiden mahdollistamat uudet toimintatavat”, kertoo Unidrain Oy:n Technical Manager Jim Laine.

“Suunnittelijat ja asentajat pohtivat paljon esimerkiksi linjalattiakaivojen sijoittelua ja kaatoja. Näistä asioista tulee meillekin paljon kysymyksiä. Vakiintuneet, hyvät toimintatavat ovat jo vuosien varrella muodostuneet, mutta monia varmasti helpottaa se, että ne on nyt kirjoitettu mukaan myös virallisiin ohjeisiin”, Laine miettii.

“Nyt ohjeessa sanotaan selvästi esimerkiksi se, että linjakaivoa käytettäessä märkätilojen lattian kallistus voidaan tehdä yhteen suuntaan kaivoa kohti. Unidraininhan voi teräslaipparakenteen ansiosta sijoittaa turvallisesti kiinni seinään, jolloin lattian voi kallistaa yhteen suuntaan. Tämä on ehdottomasti järkevää, sillä lattiasta saadaan tasaisempi ja se voidaan laatoittaa minkä kokoisilla laatoilla tahansa”, Laine iloitsee. “Tasaisempi lattia on ehdottoman tärkeä myös esteettömyyden kannalta”.

“Monien kohteiden suunnittelua ja toteutusta helpottaa erityisesti se, että lattiaa ei ohjeen mukaan tarvitse kallistaa koko huoneessa, mikäli kyseessä on huone jossa ovat sekä kodinhoitotoiminnot että suihkutila”, Laine kertoo. “Suurissa tiloissa tämä on aiheuttanut päänvaivaa. Nyt voidaan ohjeen mukaan tehdä kaato suihkutilan lattiaan, sijoittaa linjalattiakaivo seinän viereen ja ohjata vesi sinne, jolloin vettä ei ajaudu keskelle huonetta. Kodinhoitohuone-osassa voi olla harkinnan mukaan jopa nollakaato.”

”Tällaiseen tilaan ehdotamme mielellään myös Unidrainin GlassLine-suihkunurkkaa. Siinä on sisäänrakennettu kaato kohti kaivoa, ja lasiseinä on kiinni lattialaattojen alla jolloin vesi ei ajaudu sen toiselle puolelle,” Laine jatkaa.

Lähde: Rakennusmääräyskokoelma, Ympäristöministeriön ohje rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta 2020.

 

Referenssihankkeet Purus Unidrain Oy

Scandic Grand Central Helsinki

Scandic Grand Central Helsinki

Uudisrakennus | Helsinki | Ei tiedossa

Eliel Saarisen suunnittelema päärautatieaseman hallintorakennus vuodelta 19...

Munkkiniemen KONE

Munkkiniemen KONE

Korjaus | Helsinki | Ei tiedossa

Helsingin Munkkiniemen Puistotie 25:ssä sijaitseva entinen Kone Oy:n toimis...

Samppalinnan maauimalan peruskorjaus

Samppalinnan maauimalan peruskorjaus

Korjaus | Turku | 7,75 milj €

Arkkitehti Abel Sandelinin suunnittelema Turun Samppalinnan maauimala on rake...

Porin uimahalli

Porin uimahalli

Uudisrakennus | Pori | 17,50 milj €

Kun kuuntelee Porin uuden upean uimahallin eri toteuttajia, tulee eittämättä ...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän