Trendikkäällä pihalla on nyt valokiviä

Päivämäärä: 22.4.2010

Trendikkäillä pihamailla hohtavat tänä kesänä valokivet, jotka ovat uusi, kotimainen keksintö pihojen koristukseksi. Valokivi tuo pihaan uutta ilmettä, ja sen avulla saadaan luotua pehmeää valoa pihamaan hämärämpiinkin nurkkiin.

Valokivet on tehty lujasta kierrätyslasista, ja niiden sisällä hehkuvat led-valot. Muodoltaan neliskanttiset kivet voidaan asentaa osaksi isompaa laatoitusta, esimerkiksi piha- tai käytävälaatoituksen yhteyteen tai pihalle rakennetun muurin koristeeksi.

– Valokivi on helppo asentaa itse, eikä sähkömiestä tarvita. Kivet asennetaan ja saumataan kuten vastaavanlaiset betonikivet hiekan varaan. Ne voidaan asentaa muun pihalaatoituksen yhteydessä tai jälkikäteen valmiin kiveyksen koristeeksi, Lemminkäinen Betonituote Oy:n markkinointipäällikkö Pirkko Merisalo kertoo. Turvallinen koriste

Valokiven sisässä olevat led-valot palavat jopa 10 vuotta päivittäisessä käytössä. Kivet voi liittää muuhun pihavalaistukseen niin, että ne syttyvät esimerkiksi liiketunnistimen avulla. Tällöin apuna pitää kuitenkin käyttää ammattitaitoista sähköasentajaa. Johdot eivät jää rumentamaan pihaa, vaan ne voidaan piilottaa maan alle.

– Valokivestä tuleva valo on hyvin pehmeä ja hallittu. Sillä ei ole tarkoitus korvata pihan yleisvalaistusta, koska valon määrä on vain 2,5 wattia. Valokivet on suunniteltu sisustuksellisiksi yksityiskohdiksi, Merisalo sanoo.

Valokivet ovat oikein asennettuina täysin turvallinen ratkaisu, vaikka vettä tai lunta olisikin kiven päällä vuorokausien ajan. Alustavien lujuustestien mukaan valokivet ovat yhtä kestäviä kuin vastaavat betonikivetkin. Kiven sisällä oleva led-valo kestää myös sääolosuhteiden vaihteluita hyvin.

– Kiviä on saatavilla hyvin varustetuista kivimyymälöistä, ja niitä voi tilata myös esimerkiksi viher- ja kivialan urakoitsijoilta asennettuina. Kivet myydään yksittäin, Merisalo toteaa.

Lisätietoja:

Lemminkäinen Betonituote Oy
puh. 0207150100

Lisätietoja oheisella informaatiopyyntölomakkeella.

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän