Tiilen suosio katemateriaalina kasvaa voimakkaasti

Päivämäärä: 26.4.2022

Tiilen kysyntä on noussut viime aikoina merkittävästi, mihin yhtenä syynä sen maltillinen hintakehitys verrattuna muihin katemateriaaleihin. Lisäksi suosioon vaikuttavat tiilen ensiluokkaiset ominaisuudet. Kestävä ja näyttävä tiilikatto kohottaa rakennuksen ilmettä sekä on pitkäikäinen valinta niin uudisrakennuksiin kuin saneerauskohteisiin.

Rakennusmateriaalien kallistuminen on pakottanut rakennuttajat ja urakoitsijat miettimään entistä enemmän mahdollisia säästökohteita.  Puutavaran kohonneen hinnan lisäksi on teräksen hinta noussut viime kuukausina huimasti, kun sen saatavuus on Ukrainan sodan vuoksi heikentynyt. Ukrainan lisäksi Venäjä ja Valko-Venäjä kuuluvat teräksen suuriin tuottajamaihin.

BMI Ormaxin myyntipäällikkö Teemu Talvia kertoo, että tiilen suosio on vahva nykyisessä markkinatilanteessa.

– Tiilen kysynnän kasvuun vaikuttaa sen tasainen hintakehitys verrattuna esimerkiksi peltikatteeseen, jonka kustannukset seuraavat teräksen hinnan nousua. Urakoitsijoilta saadun palautteen mukaan tiilikaton tilausmäärät ovat tänä vuonna kasvaneet jopa 50 prosenttia, kun tilannetta vertaa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan, Talvia sanoo.

Hän opastaa kiinteistönomistajia, rakennuttajia ja urakoitsijoita tekemään huolellisesti hintavertailuja, kun rakennuksen katemateriaalin valinta on ajankohtainen. Tiilikatteen ja peltikatteen kustannusten ero saattaa olla useita kymmeniä tuhansia euroja kerros- tai rivitalokohteessa tiilen eduksi.

BMI Ormaxin mallistosta löytyy jokaiseen kattokohteeseen sopiva tiili. Uudisrakennuksissa suositaan Talvian mukaan tänä päivänä sileää laattamaista EVO-tiiltä, josta voi lukea lisää täältä.

Saneerauskohteissa perinteinen aaltomainen tiili on edelleen kysytyin malli.

 

Tiili on laadukas ja kestävä

Tiilikaton suosion nousu perustuu myös sen laadukkaaseen ilmeeseen, joka vaikuttaa rakennuksen arvoon. Lisäksi tiilellä on vertaansa vailla olevia muita ominaisuuksia.

– Tiilellä on muun muassa hyvä ääneneristyskyky verrattuna peltiin, mikä lisää asumismukavuutta, Talvia toteaa.

Suomen sääolosuhteissa katemateriaalin kestävyydellä on iso merkitys. Tiili takaa toimivan katon, joka sietää vettä, tuulta, lunta, jäätä, pakkasta ja paahdetta. Kaikki katot vaativat säännöllistä huoltoa ja pinnoitusta, niin myös tiilikatto.

Mahdollisia korjaustoimia ajatellen tiilikatto on helppo remontoida. Koko katetta ei tarvitse uusia, vaan rikkoutuneiden tiilien tilalle voi asentaa uudet tiilet. Pitkäikäinen katto on myös ekologinen valinta.

Uutuutena Aerlox-kevyttiili

BMI Ormaxilla tehdään jatkuvaa kehitystyötä tuotteiden parissa.

– Uusinta uutta edustaa Aerlox-kevyttiili, jonka muotoilussa on kiinnitetty huomiota sammaleen kasvun ehkäisemiseen. Vaikka tuote on tavanomaista kevyempi, ei tiilen hyvistä ja laadukkaista ominaisuuksista ole tarvinnut tinkiä, Teemu Talvia toteaa.

 

BMI Ormaxin tiilet valmistetaan yrityksen tehtaalla Orimattilassa. Rakennusmateriaalien kotimaisuudesta kertoo Avainlippu-merkki.

Tuotteiden laadunvarmistuksessa on otettu isoja kehitysaskeleita viimeisen vuosikymmenen aikana.

– Jokainen tiili läpivalaistaan linjastolla. Jos siinä on pienikin poikkeama, se vedetään pois linjastolta. Nämä kappaleet menevät kierrätykseen, joten hukkaa ei synny juuri lainkaan. Koneellinen laadunvarmistus takaa sen, että tehtaalta lähtevät tiilet ovat virheettömiä.

Lisää tuotteesta Betonikattotiilet

Betonikattotiilet

Betoni on katoille luonnollinen, kestävä ja helppokäyttöinen materiaali. Betonikattotiilet sopivat vesikatteeksi yhtälailla uudis- ja saneerauskohteisiin: kattorakenteet suunnitellaan aina, katemateriaalista riippumatta, kantamaan moninkertaisesti vesikatteen painon.

Asennusohjeet

Asennusohjeet

Ladattavat PDF.

Lue lisää

Huolto-ohjeet

Huolto-ohjeet

Ladattava PDF.

Lue lisää

Käyttöturvallisuustiedotteet
Sertifikaatit

Sertifikaatit

Ladattava PDF.

Lue lisää

Suoritustasoilmoitukset (DOP)
Tuote-esitteet

Tuote-esitteet

Ladattavat PDF.

Lue lisää

Tuotekortit

Tuotekortit

Ladattava PDF.

Lue lisää

Tuoteselosteet

Tuoteselosteet

Ladattavat PDF.

Lue lisää

Tuotetakuut

Tuotetakuut

Ladattava PDF.

Lue lisää

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän