Kauko-ohjaus

Kauko-ohjaus

Kauko-ohjaus

Kauko-ohjaus soveltuu erityisesti kohteisiin, joissa kaapelointi olisi hyötyihin nähden turhan työlästä ja kallista. Tyypillisimpiä käyttökohteita kauko-ohjaimille ovat automatisoidut portit, puomit ja ovet, joita kauko-ohjaimella voidaan hallita. Kauko-ohjauksella voidaan helpottaa ja sujuvoittaa liikkumista eri tilojen, kuten parkkihallien, varastotilojen ja autotallien välillä, oli kyse sitten toimisto- tai varastorakennuksesta, tai tavallisesta asunnosta. Kauko-ohjaus voi osaltaan helpottaa myös liikuntarajoitteisten henkilöiden kulkua ja etenkin helppokäyttöiset, yhdellä suurella napilla varustetut kauko-ohjaimet soveltuvat hyvin vammaisten ja vanhusten käyttöön.

Myös lukkoja voidaan hallita kauko-ohjaimen avulla. Kauko-ohjainlukitus toimii hyvin esimerkiksi ulko-ovien, yleisövessojen, liiketilojen ovien ja tuotevitriinien yhteydessä. Myymälöissä kauko-ohjaimilla voidaan lisätä turvallisuutta ja sujuvoittaa asiointia niin henkilökunnan, kuin asiakkaidenkin osalta. Myymälät voivat hyödyntää kauko-ohjausta esimerkiksi ryöstöhälytyksen, myyjän kutsumisen, tavaraovien avaamisen, rullakaltereiden käyttön ja valvontakameroiden ohjaamisen kanssa. Kauko-ohjaimilla voidaan hoitaa myös murtohälyttimien kytkennät, valaistuksen säädöt ja ovipuhelinten ohjaus langattomasti.

Vain mielikuvitus asettaa rajoja sille, millaisia sähkölaitteita kauko-ohjaimen avulla voidaan ohjata. Kauko-ohjainten muuttuva koodi tekee niiden käytöstä turvallista, ja sen murtaminen, kopioiminen ja väärentäminen on mahdotonta.

Sicutecin kauko-ohjausvalikoima kattaa sekä kauko-ohjaimet, vastaanottimet, että kauko-ohjaimen hallinnoinnin tuotteet.

Kauko-ohjaimet
Ohjelmointi / Etäohjelmointi
Vastaanottimet
Lataa RT-kortti
Muut varusteet

Muut varusteet

Muut varusteet ovi- ja porttiautomatiikkaan

Lue lisää

Yhteystiedot

Yhteystiedot

Kysyttävää? Ota meihin yhteyttä!

Lue lisää

Esittely ja ohjevideot

Esittely ja ohjevideot

Referenssi, tuoteesittely ja asennusvideot.

Lue lisää

Liittyviä tuotteita

Porttiautomatiikka

Porttiautomatiikka

Portti suojaa kiinteistöä ja piha-aluetta ilkivallalta ja varkauksilta.


Oviautomatiikka

Oviautomatiikka

Oviautomatiikka tekee turvallisen ja esteettömän kulkemisen helpoksi.


Puomikoneistot

Puomikoneistot

Erittäin vahva ja kestävä. Tasapainojousen takuu miljoona avausliikettä.


Referenssihankkeet Sicutec Oy

Kerrostalo As Oy Helsingin Joutsenpuisto ja pysäköintilaitos

Kerrostalo As Oy Helsingin Joutsenpuisto ja pysäköintilaitos

Uudisrakennus | Helsinki | 26,8 milj. €

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa kerrostalot, Hanke koostuu 4 rakenn...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän