Päivämäärä: 10.10.2018
Kingspanin Suomessa valmistetut ns. muovieristeet ovat paloturvallisia ja keskimääräistä paremman lämmöneristyksen vuoksi ne tuovat jopa 20 prosentin elinkaarisäästöt.
Suurella irlantilaisella konsernilla, Kingspanilla, on toimintaa yli 70 maassa, tuotantolaitoksia yli 100 ja 3,7 miljardin liikevaihto. Tuotantolaitoksista 3 sijaitsee Suomessa: Kingspan on globaali, mutta samalla paikallinen toimija. Kankaanpään paneelitehtaalla tuotetaan paloturvallisia sekä lämmöneristykseltään edistyksellisiä ja kosteusturvallisia foam- eli muovieristeitä.
”Sitkeästi elää myytti, että kaikki muovieristeet leimahtaisivat avoliekkeihin”, kertoo Kingspan oy:n maajohtaja Heikki Lahdenperä. Hänen mukaansa toki muovieristeissä on isoja eroja, etenkin palo-ominaisuuksissa: paneeleissa EPS on heikoin, sitten tavallinen PUR, sen jälkeen PIR. Janan tehokkaassa päädyssä ovat taas IPN- ja varsinkin QuadCore -eristeet: ”Syttymislämpötila on korkea. Palotilanteessa ne eivät varsinaisesti pala vaan muodostavat paloa hidastavan hiilikerroksen.”
Lahdenperän mukaan konsernissa on panostettu aina tuotekehitykseen. Eristetyissä paneeleissa yritys onkin maailmalla markkinajohtaja. QuadCore sandwich-paneelissa yhdistyvät erinomaiset palo-ominaisuudet sekä lämmöneristyskyky jonka lambda-arvo on 0,018, markkinoiden alhaisin.
”QuadCorella saavutetaan 20 prosenttia parempi lämmöneristävyys esimerkiksi PIReristeisin verrattuna.” Energiakustannuksissa säästetään tällöin tuhansia euroja vuodessa eli investoinnin takaisinmaksuaika jää muutamaan vuoteen.
”Teemme mallinnuslaskelman asiakkaan kohteen tiedoilla, koska jokainen kohde on uniikki”, sanoo Lahdenperä.
Seinän tai kattorakenteen energiatehokkuus muodostuu eristeen eristyskyvystä, mutta tärkeää on myös elementtien saumojen rakenne ja mittatarkkuus. Lahdenperän mukaan on harvinaista, että eristeessä yhdistyvät kaikki tärkeät elementit eli kosteuden kesto, lämmöneristys ja hyvät palo-ominaisuudet. Nämä ominaisuudet ovat juuri Kingspanin vahvuus.
QuadCore-teknologiaa hyödyntävät eristetyt paneelit säästävät huomattavasti kustannuksia ja energiaa
QuadCore KS1000 AT -seinäpaneelilla on suljetun kennorakenteensa vuoksi erino...
QuadCore NC läpikiinnitettävät seinäpaneelit hyödyntävät QuadCore-tekniikkaa....
QuadCore NF läpikiinnitettävät seinäpaneelit hyödyntävät QuadCore-tekniikkaa....
QuadCore PROTECT läpikiinnitettävät seinäpaneelit hyödyntävät QuadCore-teknii...
Tiimimme ovat vuosikymmenten ajan työskennelleet tehokkaampaa, luotettavampaa...
KS1000 AWP is a secret fix architectural wall system which can be laid vertic...
KS1000 FR is a through-fixed wall system with mineral fibre core which can be...
KS1000 TC is a through fixed wall and ceiling system It can be laid vertical...
KS1150 FR is a through-fixed wall system with mineral fibre core which can be...
KS1150 TC is a through fixed wall and ceiling system It can be laid vertical...
KS1150 TF IPN-QuadCore is a through fixed wall system and ceiling system that...
KS1150 TL is a through fix wall and ceiling system with joint geometry of a l...
Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...