Sähkötyökalut ja työvaatteet kätevästi muiden tilausten yhteydessä!

Päivämäärä: 2.4.2019

Ahlsellin työkalu- ja työvaatekiertue Tools Roadshow starttaa 8.4.

Viime syksynä Ahlsellin Etelän alueen myyntipäälliköt löivät viisaat päänsä yhteen ja ideoivat asiakkaillemme Tools Roadshown, joka huristeli ympäri Ahlsellin Etelä-Suomen myyntipisteitä puolentoista viikon ajan. Palaute asiakkailta oli niin positiivista, että Roadshow päätettiin järjestää uudemman kerran nyt keväällä!

”Kierrämme Etelä-Suomen myymälöissä esittelemässä tuotteita, joita jokainen asiakkaamme tarvitsee jossain vaiheessa työssään. Roadshown esittelyvalikoimaan kuuluu sähkötyökaluja, henkilösuojaimia ja työvaatteita sekä kiinnitystarvikkeita , joita voi tilata Ahlsellilta muiden tilausten yhteydessä”, kertoo rakentamisen myyntitiimin vetäjä Kasper Kuusi.

Tavarantoimittajia edustavat tällä kertaa Bosch ja Milwaukee. ”Myymälöiden ulkopuolelle pystytettävillä toriteltoilla pääsee kokeilemaan erilaisia sähkötyökaluja, jotka käyvät sekä asentajille, rakentajille että kunnossapitäjille. Kattavat tuotelinjat ja valikoimamme laajuus ovat yllättäneet asiakkaat positiivisesti, ja näin pystymme tuomaan ne näkyvästi esille”, Kasper kertoo.

Työvaatteita joka lähtöön – ”Ei kiristä eikä purista!”

Etelä-Suomen LVI-myyntipäällikkö Toni Huhta oli myös jo viime vuonna järjestämässä Roadshowta. ”Minulla on itselläni yrittäjätausta, ja tiedän kuinka tärkeitä toimivat ja laadukkaat työvälineet ovat asennuksissa. Ahlsellin vahvuutena on tarjota työmaalle toimitettuna muiden tuotteiden ohessa samat sähkötyökalut, kuin mitä 20 kilometrin päässä olevasta rautakaupasta saisi”, Toni sanoo.

Roadshowlla asiakkaiden on mahdollista testata sekä erilaisia sähkötyökaluja että työvaatteita. ”Jotkut tykkäävät tavallisista työhousuista, ja niitäkin meillä on tarjolla. Toisaalta viimeksi sain palautetta teknisemmän housumallin sovittajalta, että kerrankin sellaiset housut joissa mikään kallisarvoinen ei kyykkyyn mennessä rusennu! Taskussa siis tietysti”, Toni nauraa.

Roadshowlla sähkötyökalujen testausta ja mahtavia tarjouksia

Työkalujen testaaminen on myös ollut kiertueella suosittua. ”Paikanpäällä pääsee testaamaan sellaisia sähkötyökaluja, joita ei välttämättä tavallisesti työssään käyttäisikään. Lisäksi ruuvauskisassamme voi voittaa upeita palkintoja!”, Toni vinkkaa. Roadshowhun liittyy myös tarjouksia esillä olevista tuotteista.

Toni kertoo myös myymäläkohtaisista kausivaatekampanjoista: ”Myymälöistä saa nyt todella hyvään hintaan viime kauden viimeisiä kokoja. Vaikka kesää tässä toivotaankin pian tulevaksi, niin taitaa se talvi sieltä loppuvuodesta tulla perään kuitenkin. Ei muuta kuin edullista mutta laadukasta palttoota hankkimaan talven varalle!”

Ahlsellin Tools Roadshow -kiertue starttaa 8.4. Konalasta ja jatkuu Espoon, Herttoniemen, Keravan, Hyvinkään noutopisteen ja Lohjan kautta päättyen 16.4. Vantaalle. Esittelijät ovat paikalla klo 9-13. Hyvän vastaanoton innoittamana kiertue laajenee myöhemmin tänä vuonna myös muualle Suomeen.

www.ahlsell.fi

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi