Lyseon lukion peruskorjaus Oulussa

Lyseon koulurakennuksen vanhin osa on Carl Ludvig Engelin suunnittelema, ja se valmistui vuonna 1829. Koulua on laajennettu useaan otteeseen 1800- ja 1900-luvuilla. Remontti tehtiin historiallisen rakennuksen arvoa kunnioittaen. Peruskorjaus tehtiin yhteistoiminnallisena suunnittele ja rakenna -urakkana. Pääurakoitsijana toimi NCC. Arkkitehtuurisuunnittelusta vastasi arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen.
RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Mukana olleet yritykset

Climecon Oy

Oulun lyseon lukio

Oulun Lyseon lukion perus­korjaus on tehty historiallisen rakennuksen arvoa kunnioittaen. Tilat on kunnostettu vastaamaan nyky­ajan vaatimuksia turvallisuus ja terveellisyys edellä. Ilman­vaihtoon valittiin useita Climeconin kotimaisia ja korkea­luokkaisia pääte­laitteita sekä koulun keittiöön StandardPlus-huuvat.

Sisäilman laatu kuntoon

Noin 550 oppilaan koulun korjaus­hanke valmistui syksyllä 2023. Pienillä tila­muutoksilla parannettiin rakennuksen käytettävyyttä esimerkiksi rakentamalla hissi ja tekemällä muutoksia tilojen sijoitteluun. Myös energia­tehokkuutta parannettiin ja talo­tekniikkaa päivitettiin vastaamaan nyky­ajan tarpeita. Rakennukseen haluttiin valita myös huippu­luokan laitteet ilman­vaihtoon. Aiemmin ongelmaksi koettu heikko sisä­ilman laatu saatiin merkittävän paremmalle tasolle uudistamalla järjestelmät ja valitsemalla oikeat tuotteet oikeisiin paikkoihin.

ROX-suuntin­kanavat ovat täydellinen kokonaisuus esimerkiksi koulujen, päivä­kotien ja muiden julkisten tilojen ilman­vaihtoon, niitä löytyykin monesta koulun tilasta kuten käytäviltä sekä luokka­huoneista. ROX-S -säätö/vaimennus­osa yhdistettynä suutin­kanava ROX:iin muodostaa kokonaisuuden, joka on toiminnaltaan ja myös ulko­näöltään huippu­luokkaa. Tällä kokonaisuudella päästään parhaaseen mahdolliseen loppu­tulokseen luokka­huoneiden ilmanvaihdon osalta.

”Suutinkanava luokka­huoneeseen oli tilaajan toive ja päädyttiin ROX:iin, koska siitä oli huippu­hyvät kokemukset. Haluttiin helposti puhdistettava suutin­kanava, jossa ei ole ulkonevia suuttimia ja joka on helppo pitää puhtaana. Arkkitehti ja tilaaja hyväksyivät tuotteen myös muotoilun puolesta.” 
Janne Jokitalo: Granlund Oulu

Myös NOT-hajottajan tasaiset suuttimet on helppo pitää puhtaana ja suunnata uudelleen tila­muutosten yhteydessä. Puhtaana­pidon helppous on yleensä valinta­peruste koulukohteissa. SET-poistoilma­venttiileillä saatiin suuret ilma­määrät poistettua niin että ei tarvittu erillisiä liitäntälaatikoita.

Design-tuotteet arvokkaaseen kohteeseen

Lyseon lukio on yksi Oulun historiallisimmista rakennuksista ja sen on suunnitellut C.L. Engel 1830-luvulla. Engel toimi koko suomalaisen rakennus­taiteen suunnan­näyttäjänä ja hänen tunnetuimpia töitään ovat Helsingin tuomiokirkko ja Senaatintorin miljöö. Lyseon lukio on rakennus­historiallisesti yksi Oulun arvokkaimmista kohteista. Engelin tyylille ominaisia elementtejä, kuten ikkunoita, kaiteita, koriste­listoja sekä muita arkki­tehtonisia yksityis­kohtia on perus­korjauksen aikana vaalittu. Lyseon on toiminut monen merkki­henkilön opin­ahjona Suomen presidenttejä mukaan lukien.

Keittiö on myös varustettu Climeconin huuvilla

Kaari-ikkunat keittiössä aiheuttivat haasteen korkeuden suhteen ja siksi kohteeseen valittiin 400mm korkeat StandardPlus-huuvat. StandardPlus on juurin oikea valinta huolehtimaan ruuanvalmistus­pisteiden ja astiapesu­linjaston ilman­vaihdosta ja työskentely­olosuhteiden viihtyvyydestä.


Arkkitehti
Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy
Automaatiosuunnittelija
Granlund Oy
Automaatiourakoitsija
Fidelix Oy
I-suunnittelija
Granlund Oy
I-urakoitsija
Pohjois-Pohjanmaan LVI1 Oy
KVR-urakoitsija
NCC Suomi Oy
LV-suunnittelija
Granlund Oy
LV-urakoitsija
Pohjois-Pohjanmaan LVI1 Oy
Purku-urakoitsija
Pohjolan Tehopurku Oy
Rakennesuunnittelija
Insinööritoimisto Putkonen Oy
Rakennusurakoitsija
NCC Suomi Oy
Rakennuttaja
Oulun Tilapalvelut liikelaitos
Sähkösuunnittelija
Granlund Oy
Sähköurakoitsija
SÄHKÖ-ARKTIA OY

Liitetyt tuotteet

Ammattikeittiöiden ilmanvaihto

Climeconilta löydät markkinoiden laadukkaimmat, turvallisimmat ja energiatehokkaimmat ammattikeittiöiden ilman ...


Tulo- ja poistoilmalaitteet

Valikoistamme löydät kotimaiset tulo- ja poistoilmalaitteet sekoittavaan ja syrjäyttävään ilmanvaihtoon. Laitt ...


Hanketiedot

Lyseon lukion peruskorjaus Oulussa
Oulun Lyseon lukion peruskorjaus
Kajaaninkatu 3
Oulu
Oulu
Pohjois-Pohjanmaa
Arvo(Milj.):
15,2 milj. €
Urakkatyyppi:
ST-urakka
Aloitus:
Lokakuu 2021
Valmistuminen:
Kesäkuu 2023
Rakennusaika:
21 Kuukautta
Luotu:
2017
Päivitetty:
2022-02-22

Samankaltaiset referenssihankkeet

Hangonsillan monitoimitalo ja koulu Kipinä

Hangonsillan monitoimitalo ja koulu Kipinä

Uudisrakennus | Hyvinkää | 28 milj. €

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa lukiot, paikkakunnalla Hyvinkää. ...


Haukiputaan lukio

Haukiputaan lukio

Uudisrakennus | Oulu | 8,33 milj €

Haukiputaan kunta liitettiin Oulun kaupunkiin. Kunnalla oli koulurakentamist...


Heinolan lukio

Heinolan lukio

Uudisrakennus | Heinola | n. 19 milj. €

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa lukiot, paikkakunnalla Heinola. . R...


Ilmajoen lukion saneeraus

Ilmajoen lukion saneeraus

Korjaus | Ilmajoki | 4,50 milj €

Korjauskohde rakennustyyppiluokassa lukiot, paikkakunnalla Ilmajoki. . Rakent...


Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi