Omnia ammattiopisto, Espoo

Ammattiopiston laajennus on jatko-osa vuonna 2007 valmistuneeseen, niin ikään Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkolan suunnittelemaan, ensimmäisen vaiheen rakennukseen. Kirkkokadulta päin katsottaessa on vaikea huomata, missä kohtaa vanha osa loppuu ja uusi alkaa: niin saumattomasti uudisosa on istutettu vanhaan.
Smart tehostaa ja nopeuttaa työtäsi. Smartista saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Mukana olleet yritykset

Nylund Talotekniikka

Huomattava sähkön säästö

Valaistuksen osuus kiinteistöjen energiakustannuksista on huomattava. Ohjaamalla valaistusta käyttämällä läsnäoloohjausta ja vakiovalosäätöä voidaan sähköä säästää huomattavasti, jopa 70 prosenttia.

Valaistuksen ohjausta varten uuteen kiinteistöön asennettiinkin noin 200 Nylundin toimittamaa BEG Luxomat PD4-perheen tunnistinta.

Kiinteistön luokkahuoneissa käytetään vakiovaloon ja läsnäoloon perustuvaa ohjausta. Luokkahuoneiden isoista ikkunoista tulee päivisin paljon luonnonvaloa. Päävalot säätyvät automaattisesti ulkoa tulevan luonnonvalon määrän mukaan. Kun tilasta poistutaan, tunnistin sammuttaa valot.

Tavoitteena helppokäyttöisyys ja toimivuus

Omnian kiinteistöpäällikkö Pentti Väisänen oli mukana alusta asti rakennushankkeen suunnittelupalavereissa.

–Vaikka meillä on useita kiinteistöjä, niissä ei ole aiemmin toteutettu näin laajaa valaistuksen ohjausta. Laajennushankkeessa tavoitteenamme oli luonnollisesti energia- ja käyttökustannusten minimointi. Siksi valaistuksen ohjaus haluttiin toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla, Väisänen valottaa.

–Asetimme tavoitteeksi saada helppokäyttöinen ja toimiva järjestelmä ja tavoite on toteutunut erittäin hyvin. Nyt meidän on vain opastettava tilojen käyttäjiä uuden ohjaustavan toiminnasta, jotta saamme siitä täyden hyödyn irti, Väisänen kertoo.

Teksti: Seija Ijäs-Laamanen (FirstPartner syyskuu 2011)


Ideafix Oy

Kuvataiteilija Jaakko Niemelän suurin julkinen teos Animo.

Peilinkirkkaasta neliönmuotoisesta teräsputkesta valmistetun teoksen rytmikkään ruudullinen, viiden metrin levyinen ja syvyinen hahmo kohoaa kymmenen metrin korkeuteen. Nimi Animo viittaa animaatioon, ja se on myös anagrammi sanasta Omnia. Olennainen osa teosta on valo. Luonnonvalossa teräsputket peilaavat toinen toisiaan ja ympäristöään, auringossa muoto toistuu myös varjona. Pimeään aikaan päärooliin nousee ledivaloverkosto.

Teos on myös interaktiivinen; valot toistavat kirjain kerrallaan tekstiviestejä, joita Animolle voi lähettää. Tekniikka muodostuu yli 3000 RGB-ledistä, joita ohjataan 93 segmentissä. Jokaisessa segmentissä on yli 16 miljoonaa värivaihtoehtoa. Tekstiviestien kirjoittamisen mahdollistava gsm-ohjain on suunniteltu ja valmistettu tätä teosta varten ja järjestelmän päivitys ja hallinnointi tapahtuu langattomasti nopealla 3G-verkolla.

Tekniikan on suunnitellut ja yhdessä Omnian opiskelijoiden kanssa toteuttanut Ideafix Oy.


Liitetyt tuotteet

Tilavalaistus

Kuvataiteilija Jaakko Niemelän suurin julkinen teos Animo.

Peilinkirkkaasta neliönmuotoisesta ter ...


Hanketiedot

Samankaltaiset referenssihankkeet

Ammattikorkeakoulu Arcada

Ammattikorkeakoulu Arcada

Helsinki

Arcada on moderni ja kansainvälinen ammattikorkeakoulu, joka kouluttaa eri al...


Ammattiopisto Liven uusi koulurakennus

Ammattiopisto Liven uusi koulurakennus

Ammattiopisto Live, entinen Keskuspuiston ammattiopisto, on pääkaupunkiseudun...


Gradia Harjun kampus peruskorjaus ja laajennus, Jyväskylä

Gradia Harjun kampus peruskorjaus ja laajennus, Jyväskylä

Sisp. korjaus | Jyväskylä | Yli 30 Milj

Sisp. korjauskohde rakennustyyppiluokassa ammattioppilaitokset, paikkakunnall...


Heltech, Haagan koulutusyksikön  perusparannus Helsingissä

Heltech, Haagan koulutusyksikön perusparannus Helsingissä

Helsinki

Korjauskohde rakennustyyppiluokassa ammattioppilaitokset, paikkakunnalla He...


Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje