Kuuluvuutta sisätiloihin

Päivämäärä: 29.9.2014

Kuuluvuutta sisätiloihin Orbikselta
Langattoman kuuluvuuden parantamisessa ymmärrys ja kokemus RF-teknologiasta takaa laadun. Orbis Oy on vuonna 1949 perustettu suomalainen tiedonsiirtotuotteiden toimittaja ja alan konkari, jonka tuotteita käytetään muun muassa teleoperaattorien verkoissa ja kiinteistöjen sisäverkkojen rakentamisessa. Orbis on erikoistunut valokuituteknologiaan sekä langattomien verkkojen RF-teknologiaan. Kumppaniverkostonsa avulla Orbis pystyy tarjoamaan sisäpeittoantenniverkon avaimet käteen-palveluna.

Kuuluvuuden esteitä ja tarpeita
Radioaaltojen kulku voi heikentyä rakennusten sisällä tai maanalaisissa tiloissa niin, että langattoman viestinnän palvelut eivät enää toimi. Syitä radiosignaalien heikkoon läpäisyyn on monia, esimerkiksi metallilla vahvistettu seinärakenne tai selektiivilasit, joilla tavoitellaan tehokasta lämmöneristystä. Ongelma muuttuu hädän hetkellä vakavaksi, kun samaa langatonta tiedonsiirtoa käyttävät hätärannekkeet ja hätäpuhelut eivät toimi.

Viranomaiskäyttöön rakennetulle radiopuhelinverkolle eli VIRVE:lle on pelastuslaissa säädetty kuuluvuusvaatimuksia varsinkin julkisiin tiloihin, joten se on usein painava syy sisäpeittoverkon rakentamiselle.

Sisäpeittoantenniverkko ratkaisuna
Kuuluvuus parantuu rakentamalla sisäpeittoantenniverkko, jolla signaali tuodaan toistimen tai tukiaseman kautta rakennuksen sisälle ja maan alle. Signaali välitetään yhtä fyysistä passiiviverkkoa pitkin antennien ja säteilevien kaapelien avulla jokaiseen katveiseen kulmaan ja sopukkaan. Passiivinen verkko on täysin huoltovapaa ja teoriassa yhtä pitkäikäinen kuin itse rakennus. Tarvittaessa antenniverkkoon voidaan liittää useita mobiiliverkkoja. Verkon palveluita (GSM, GPRS, UMTS, 3G, WLAN, VIRVE) voidaan laajentaa aina rakentamisen jälkeen myöhemmin. RF-signaaleiden välittäminen edellyttää ammattitaitoa suunnittelusta asennukseen, jotta verkko toimii luotettavasti sekä kustannustehokkaasti. Orbis Oy:n tuotevalikoimasta löydät kaikki sisäpeittoantenniverkon rakentamisessa käytettävät komponentit sekä kauttamme löytyvät RF-suunnittelun ja asentamisen asiantuntijat.

Lisätietoja
Lue kotisivuiltamme sisäpeittoantenniverkkojen rakentamisesta Linkki
Sivuillamme on myös useita artikkeleita, kuinka sisäpeittoantenniverkkoja toteutettu eri tarpeisiin http://www.orbis.fi/artikkelit
Verkkokaupassamme Worbiksessa on sisäpeittoantenniverkon tuotteiden perusvalikoima nähtävissä ja helposti tilattavissa http://www.worbis.fi

Ota yhteyttä!

Orbis Oy
Sähköposti asiakaspalvelu(at)orbis.fi
Puhelin 020 478 830

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän