Kumilattia taideteoksena

Päivämäärä: 21.2.2017

Upea vastaanotto ainutlaatuiselle mallille – nora systemsin uusi kumipäällyste noraplan lona on tehnyt suunnittelijoihin suuren vaikutuksen. Tuote lanseerattiin tammikuussa BAU 2017 -messuilla Münchenissä. Kumilattia, joka avaa täysin uusia toteutusmahdollisuuksia innovatiivisen tekniikkansa ansiosta, esiteltiin kuitenkin jo viime vuoden lopulla Architect@Work-ammattilaismessuilla Berliinissä ja Stuttgartissa. ”Suunnittelijat, joille olen esitellyt uuden päällysteen, ovat olleet ihastuneita”, kertoo Ingo Baenisch, nora systemsin Berliinin alueen tekninen neuvoja. ”Se tuo mieleen amerikkalaisen taiteilijan Jackson Pollockin työt, joissa on käytetty abstraktin ekspressionismin action painting -menetelmää.” Samanlaista palautetta on saanut myös myyntiedustaja Oliver Föste: ”Arkkitehdit ylistivät lisäksi yksivärisyyden ja rakenteen onnistunutta synteesiä.” Dirk Oswald, nora systemsin tuotepäällikkö, kokee tulleensa ymmärretyksi luovassa lähestymistavassaan: ”Uuden päällysteen nimi tarkoittaa espanjaksi kangasta. Tämä tiivistää noraplan lonan edut erinomaisesti. Lattian perusväri muodostaa pohjan, erilaisten mallivärien avulla suunnittelija voi toteuttaa luovia ideoitaan – väriyhdistelmästä ja tarkastelukulmasta riippuen tilan vaikutelma on hyvin erilainen.”

Tyylikäs ulkonäkö kestää vuosikymmeniä

noraplan lona vastaa sekä arkkitehtonisia vaatimuksia että toiminnallisia tarpeita. noraplan lona valmistetaan niinkuin muutkin noraplan-tuotteet: kumipäällyste vulkanoidaan korkeassa lämpötilassa suurella paineella. Vahva päällyste kestää esimerkiksi esineiden, kuten sairaalan sänkyjen tai ruokakärryjen ja kouluissa tuolien ja pöytien työntelyä erinomaisesti. Uutta kumilattiaa voidaan siis suositella käytettäväksi terveydenhuollossa, koulutuksessa sekä muissa julkisissa rakennuksissa. Lisäksi noraplan lona vakuuttaa kumin hyväksi todetuilla tuoteominaisuuksilla, kuten hyvällä ergonomialla, erinomaisella akustiikalla sekä terveys- ja ympäristövaikutuksillaan.

noraplan lona on saatavissa vakiovalikoimassa 24 erilaisessa perusvärissä. Kahtatoista neutraalia harmaan, ruskean ja beigen sävyä täydentävät kaksitoista upeaa korostusväriä, jotka vaikuttavat samanaikaisesti eläväisiltä, mutta myös hillityiltä. Anna uuden muotoilun innostaa ja inspiroida tilassasi. Lisätietoa osoitteesta www.nora.com/fi

Referenssihankkeet nora flooring systems Oy

Vuoreksen koulukeskus I-vaihe

Vuoreksen koulukeskus I-vaihe

Uudisrakennus | Tampere | Ei tiedossa

Vuores-talo sijaitsee Tampereen Vuoreksen kaupunginosan laidalla puistoalueen...

Oppimiskeskus Fellmannin korjaus

Oppimiskeskus Fellmannin korjaus

Korjaus | Lahti | 5-10 milj €

Korjauskohde rakennustyyppiluokassa yliopisto, korkeakoulut, joka koostuu rak...

Hyvinkään sairaala

Hyvinkään sairaala

Laajennus | Hyvinkää | 12,00 milj €

Laajennuskohde rakennustyyppiluokassa sairaalat, paikkakunnalla Hyvinkää. . R...

Sibelius-Akatemian uudet tilat

Sibelius-Akatemian uudet tilat

Korjaus | Helsinki | 15,00 milj €

Sibelius-Akatemia sai syksyllä käyttöönsä rakennuksen, joka kävi puolessatois...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi