Koko rakennusala koolla FinnBuild-messuilla

Päivämäärä: 26.9.2016

12.-14.10. Messukeskuksessa Helsingissä järjestettävä FinnBuild kokoaa yhteen koko rakennusalan toimijat, sillä mukana ovat niin suuret ja tunnetut kansainväliset yritykset kuin uudet, innovatiiviset yrittäjät. Ennätysmäärä ohjelmaa jakautuu kolmen pääteeman alle: digitalisaation mahdollisuudet rakennusalalla, tuottavuus ja kilpailukyky sekä rakennetun ympäristön tulevaisuus. Tarjontaa täydentävät samanaikaisten InfraExpo, Arena, ViherTek ja Jäte, Vesi, Ympäristö -tapahtumien ohjelmat omilla lavoillaan sekä kymmenet eri seminaarit.

Kansainvälisyys näkyy tapahtumassa monikansallisten yritysten sekä eri maiden toimijoita esittelevien maa-alueiden muodossa. Yli 50 mukana olevista yrityksistä saapuu ulkomailta. Lisäksi tapahtumassa on lähes kymmenen teema-aluetta, joiden avulla kävijä löytää helposti itseään kiinnostavat aiheet ja yritykset. Teema-alueina tänä vuonna on mm. talotekniikka, Wood Town, työmaatekniikan koneet, laitteet sekä työkalut, Security City, työvaatteet ja –turvallisuus ja muut täydentävät rakennusosat. Jo toista kertaa tapahtumassa voi tutustua myös hyötyajoneuvoihin, joita pääsee koeajamaan.

Lue lisää tapahtumasta ja rekisteröidy veloituksetta kävijäksi osoitteessa www.finnbuild.fi

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän