Kalajoen Teräs Oy

Pohjois-Pohjanmaalla, Kalajoella sijaitsee vuodesta 1996 toiminut perheyritys Kalajoen Teräs Oy. Yritys valmistaa ja asentaa korkealaatuisia teräarakenteita ja - tuotteita, erityisesti siltojen kaiteita ja teräsrakenteita. Asiakkainan on mm.maanrakennusliikkeitä sekä isompia kaupunkeja ympäri Suomen.

Keväällä 2010 aloitettuun uusien toimitilojen rakentaminen Kalajoen Meinalan teollisuusalueelle. Uudella 4000 neliö tontilta kaadettiin puut toukokuussa ja joulukuussa päästiin viettämään avajaisia. Massivisessa tehdashallissa on 2000m2 kahdeksan metrin korkuista hallitilaa, ja lisäksi rakennettiin 500m2 toimistotilaa.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Mukana olleet yritykset

NIBE Energy Systems Oy

NIBEn maalämpöpumput valittiin laadun ja luotettavuuden perusteella sekä ainutlaatuisen automatiikan takia. Kellään muulla toimittajalla ei ollut tarjota vastaavaa ja järjestelmästä haluttiin mahdollisimman helppokäyttöinen.

Järjestelmässä on on kolme 60 kW:n NIBE 1330-pumppua sekä käyttövesivaraaja. Hallin lämpö ohjataan 22 puhaltimen avulla, toimistotiloissa on lattialämmitys sekä jäähdytys.

Lämmitysjärjestelmän kokonaiskustannus oli 155.000 euroa. Vielä ei ole tarkempaa tietoa säästöistä, mutta järjestelmän toimivuus ja huolettomuus on todistanut hankinnan kannatavuuden.


Samankaltaiset referenssihankkeet

Feon Oy teollisuushalli

Feon Oy teollisuushalli

Uudisrakennus | Hattula | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa rauta- ja terästeollis., paikkakunn...

Liedon kuumasinkityslaitos

Liedon kuumasinkityslaitos

Uudisrakennus | Lieto | n. 20 milj. €

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa rauta- ja terästeollis., joka koost...

Loval Oy tehdaslaajennus

Loval Oy tehdaslaajennus

Uudisrakennus | Loviisa | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa rauta- ja terästeollis., joka koost...

Piristeel Oy:n teoll.halli

Piristeel Oy:n teoll.halli

Laajennus | Kauhava | Ei tiedossa

Laajennuskohde rakennustyyppiluokassa rauta- ja terästeollis., paikkakunnalla...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi