Blominmäen jätevedenpuhdistamo Espooseen

Espoon Blominmäen kallioon rakennettava ja vuonna 2022 valmistuvan Helsingin seudun ympäristöpalveluiden uuden jätevedenpuhdistamo rakennetaan 20m syvyyteen. Kallion lujitus- ja tiivistystyöt ja pohjan viimeistely jatkuvat tunneleissa, mutta työmaan vaikutukset ympäristöön vähenevät. Jätevesialtaita tulee kymmeniä ja hankkeen arvioitu toteutusaika on 2014-2022. Blominmäen puhdistamo sijaitsee Kehä III:n ja Turunväylän välimaastossa, Espoon keskuksen länsipuolella.

Uusi puhdistamo korvaa nykyisen Suomenojan jätevedenpuhdistamon. Suomenojan puhdistamon kapasiteetti ei enää riitä käsittelemään kaikkia alueen jätevesiä, koska asukasmäärä ja odotukset jäteveden nykyistäkin tehokkaampaan puhdistamiseen kasvavat.

Valmistuttuaan vuonna 2022 puhdistamo käsittelee 400 000 asukkaan jätevedet Espoosta ja Kauniaisista, Kirkkonummelta, Siuntiosta sekä Länsi-Vantaalta.

​Puhdistamon maanalaisia tiloja voidaan tarvittaessa laajentaa jopa yli miljoonan asukkaan jätevesille, joten puhdistamon uusi paikka tarjoaa tilaa ainakin sadaksi vuodeksi eteenpäin.

Vuoteen 2040 mennessä uuden puhdistamon läpi arvioidaan virtaavan päivittäin 150 000 kuutiometriä jätevettä. Määrä on yli puolet suurempi kuin Suomenojan puhdistamolle nykyisin virtaavan jäteveden määrä.​

Kuva: Projektiuutiset. Teksti HSY.

Lue lisää 11/10/2020 julkaistusta Projektiuutisten artikkelista täältä.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Mukana olleet yritykset

I-Valo Oy

I-Valo Oy

Blominmäen jätevedenpuhdistamo projektissa on käytetty I-Valo:n seuraavia tuotteita:


Lektar Oy

Lektar Oy toimitti Blominmäen jätevedenpuhdistamolle Espooseen Elkington lattialuukut.

Liitetyt tuotteet

Ilmanvaihtokoneet

Airfi ilmanvaihtolaitteet mahdollistavat raikkaan ja tervellisen sisäilman.


Teollisuusvalaisimet

I-Valo Oy

Blominmäen jätevedenpuhdistamo projektissa on käytetty I-Valo:n seuraavia tuotteita: ...


Samankaltaiset referenssihankkeet

Forssan vesihuoltoliikelaitos

Forssan vesihuoltoliikelaitos

Forssa

Vesiliikelaitos vastaa toimivasta vesijohtoverkostosta ja sen rakentamisest...


Jätepisteen uudistus Helsinki Meilahti

Jätepisteen uudistus Helsinki Meilahti

Helsinki

Jätepisteen uudistus. Tuote Monikko-jäteastiasuoja


Kuusakoski Recycling, Lapua

Kuusakoski Recycling, Lapua

Lapua

Räjähdesuojalasi, Kuusakoski Kuusakosken metallikierrätysaseman murskan o...


Mikkelin jätevedenpuhdistamo

Mikkelin jätevedenpuhdistamo

Mikkeli

Jätevedenpuhdistamojen edelläkävijä Metsä-Sairilaan. Mikkelin Metsä-S...


Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi