Helsingin Musiikkitalo

Idea Sibelius-Akatemian, Radion Sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteisistä tiloista tuli esiin 1990-luvun alussa. Virallisena alkusysäyksenä moni pitää opetusministeriön asettamaa työryhmää, joka laati ehdotuksen Töölönlahden alueelle sijoittuvien toimitilojen ja konserttisalin tilaohjelmaksi.

Musiikkitalotyöryhmän ehdotukseen sisältyi myös näkemys hallintomallista sekä rahoitus- ja omistusjärjestelyistä. Hanketta lähdettiin kehittämään Sibelius-Akatemian, Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin yhteistyönä. Myöhemmin Musiikkitalon omistuksessa päädyttiin kiinteistöyhtiömalliin: Senaatti-kiinteistöt omistaa talosta noin 48 %, ja Helsingin kaupunki sekä Yleisradio omistavat kumpikin noin 26 %.

Musiikkitalon johtaja, ja Musiikkitalon säätiön asiamies, Helena Hiilivirta kertoo, että talon toimintaidea on avoimuus.

- Samojen seinien sisällä kohtaavat yleisö, monien erilaisten musiikkityylien ammattilaiset, sekä opiskelijat ja harrastajat. Talo tulee olemaan elävä osa Helsingin kaupunkikeskustaa monipuolisuutensa ansiosta.

Kohde on esitelty Projektiuutiset 4/2011 lehdessä. Lue esittely täältä.


Liitetyt tuotteet: Ylläpito- ja huoltopalvelut

Ylläpito- ja huoltopalvelut

Palveluvalikoimamme kattaa kiinteistön koko elinkaaren ja kaikki talotekniset järjestelmät.

Smart tehostaa ja nopeuttaa työtäsi. Smartista saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Lisää tuotteita Are Oy

Urakointipalvelut

Urakointipalvelut

Moderni talotekniikka antaa hienot mahdollisuudet saavuttaa kiinteistön ympär...


Liikekiinteistöt

Liikekiinteistöt

Tarjoamme ratkaisuja, joissa kiinteistön viihtyisyys ja ihanteelliset sisäolo...


Toimistokiinteistöt

Toimistokiinteistöt

Are tarjoaa talotekniikan kokonaisratkaisut toimistokiinteistöjen uudisrakent...


Ylläpito- ja huoltopalvelut

Ylläpito- ja huoltopalvelut

Palveluvalikoimamme kattaa kiinteistön koko elinkaaren ja kaikki talotekniset...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Are Oy

Iso Omena kauppakeskuksen laajennus

Iso Omena kauppakeskuksen laajennus

Espooseen Länsiväylän varteen valmistunut kauppakeskus Ison Omenan uudistukse...

OP Vallila

OP Vallila

Siinä se nyt on koko komeudessaan, valmiina ja viimeisteltynä. Vaikka OP Ryhm...

Leppävaaran uimahalli

Leppävaaran uimahalli

Leppävaaran alkuperäinen uimahalli on peruskorjattu, modernisoitu ja laajenne...

Kauppakeskus Iso-Kristiina

Kauppakeskus Iso-Kristiina

Kauppaan, teatteriin, nukkumaan: Lappeenrannan kauppakeskus IsoKristiina on S...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje