Älykoti minimoi turhan kulutuksen – mukavuudesta tinkimättä

Päivämäärä: 13.12.2019

Älykodit ovat saavuttaneet suuren yleisön kiinnostuksen, vaikka kuluttajien tarpeet niihin liittyen vaihtelevatkin selvästi. Älykodin etuja ovat muun muassa mukavuus ja energiatehokkuus. 

Valot napsahtavat itsestään päälle ja tuore kahvi odottaa aamulla töihin lähtijää – älykoti helpottaa arkea monilla eri tavoilla. Schneider Electricin tuotepäällikkö Pauli Kärnä painottaa ihmisten perustarpeiden olevan pitkälti samoja myös älykodeissa, kokonaisuutta vaan on helpompi hallita ja esimerkiksi automatisoida.

– Tällä hetkellä ihminen hallitsee toimintoja ja käyttöönotto on älykodissa keskeisessä roolissa. Teknologian kehittyessä järjestelmä oppii kuitenkin lukemaan käyttäjänsä tarpeita ja mukautumaan niihin entistä paremmin.

Kärnän mukaan älykodin keskeisimmät edut ovat mukavuus ja toisaalta energiatehokkuus. Älykoti voidaan helposti virittää palvelemaan käyttäjänsä tarpeita erilaisissa tilanteissa.

– Esimerkiksi leffailtaa vietettäessä voidaan himmentää kaikki valaisimet, sulkea verhot ja virittää kodin viihdelaitteet oikeille kanaville – yhdellä painalluksella tai puhekomennolla.

Älykoti myös mittaa ja minimoi turhan kulutuksen kuitenkaan tinkimättä mukavuudesta, kun esimerkiksi lämmitystä voidaan automaattisesti laskea asunnon ollessa tyhjillään. Automaatio auttaa näin tekemään myös ympäristöystävällisiä tekoja.

– Kun asunto pakkasella viilenee, kuluttaja usein säätää lämmöt kaakkoon ajattelematta energiankulutusta tai sääennustetta. Sään lauhtuessa asunto lämpeneekin jo liikaa ja ylimääräinen lämpö tuuletetaan ulos. Kotiautomaatio taas osaa optimoida asunnon olosuhteet sääennusteen mukaan, Kärnä kertoo.

Lisäksi älykoti lisää kodin turvallisuutta – pihavalot loistavat kotiin palatessa, lapsen tai lähetin voi päästää sisään etänä, ja erilaiset ilmoitukset kertovat kodin tilanteesta myös reissussa.

Ratkaisut joustavat kuluttajien tarpeiden mukaan

Älykodit ovat alkaneet kiinnostaa laajemmalti jo suurempaakin yleisöä, sillä kuluttajista on tullut entistä tiedostavampia.

– Kodin mukavuuteen ja ympäristöystävällisyyteen ollaan nyt valmiita satsaamaan. Myös älypuhelinten jatkuva läsnäolo ja esineiden internet ovat lisänneet erilaisia palveluita markkinoilla, Kärnä sanoo. 

Samalla hän muistuttaa kuluttajien tarpeiden vaihtelevan pienten remonttien ja suurten rakennusprojektien välillä, jolloin myös ratkaisuiden tulee olla joustavia.

– Meidän älykotiratkaisumme Wiser Home paketoidaan aina kunkin kuluttajan tarpeiden mukaan. Aloittaminen on helppoa, sillä Wiser Home tarjoaa vaihtoehtoja aina yksittäisistä älypuhelimella ohjattavista laitteista täydelliseen kotiautomaatioon.

Omakotitaloon paras mahdollinen energiatodistus

Wiser Home kotiautomaation avulla on mahdollista toteuttaa hyvin kattava älykotiratkaisu. Automaation tekniikka perustuu avoimeen alustaan, johon voidaan liittää minkä tahansa sertifioidun valmistajan laitteita.

– Tyypillisesti tällainen kotiautomaatio tehdään esimerkiksi uuteen omakotitaloon, jolle halutaan paras mahdollinen energiatodistus, Kärnä sanoo.

– Jos kokonaisuuteen halutaan liittää esimerkiksi myös älykäs Sonos-äänentoisto tai Philips Hue -valaistus, niin sekin onnistuu.

Ratkaisulla voidaan tehostaa myös järjestelmään liitettyjen ilmalämpöpumpun, sähköauton latauslaitteen tai aurinkopaneelin käyttöä. Kärnä painottaa Schneider Electricin tarjoavan ammattilaisille helppokäyttöisen sovelluksen käyttöönottoa varten.

– Graafisen työkalun avulla myös kuluttajan on helpompi osallistua unelmiensa omakotitalon toimintojen suunnitteluun.

Teksti: Mikaela Katro

Lisää tuotteesta Wiser on viisaampi tapa elää

Wiser on viisaampi tapa elää

Wiser kodinohjausjärjestelmä toimii langattomasti missä tahansa kodissa.

Wiser Home Touch

Wiser Home Touch

Wiser Home Touch on Wiser-tuotteiden keskus että kosketusnäyttö, josta voit m...

Lue lisää

Valaistuksen ohjaus

Valaistuksen ohjaus

Sytytä, sammuta tai himmennä valot älypuhelimella.

Lue lisää

Kaihtimien ohjaus

Kaihtimien ohjaus

Synkronoi kaihtimet päivärytmisi mukaan. Määritä ne avautumaan automaattisest...

Lue lisää

Lämmityksen ohjaus

Lämmityksen ohjaus

Pysy lämpimänä, kun olet kotona, ja säästä lämmityksessä, kun olet poissa, la...

Lue lisää

Tuotedokumentaatio ja ohjelmistolataukset
Yhteystiedot
Anturit

Anturit

Lisää kotiisi älykkäitä toimintoja, jotta elämä on turvallisempaa ja mukavampaa.

Lue lisää

Energianhallinta

Energianhallinta

Seuraa sähköjärjestelmää joka päivä kellon ympäri, jotta havaitset puutteet j...

Lue lisää

Wiser sovellus

Wiser sovellus

Tee älypuhelimestasi tai tabletistasi monikäyttöinen ohjain.

Lue lisää

BIM
Wiser-kodinohjausjärjestelmä

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän