Pandatalo Ähtäriin

Ähtärin pandatalon rakentaminen opetti monelle rakennusalan ammattilaiselle paljon uutta bambuilla herkuttelevista jättiläispandoista. KVRurakoitsijana toimineen Lemminkäinen Talo Oy:n aluepäällikkö Anssi Mäkelä kertoo lukeneensa kotonaankin teosta ”Guidelines for the Housing and Husbandry of the Giant Panda” ymmärtääkseen pandoja.

Pandatalo eli Snowpanda House on ennen kaikkea isopandojen koti, mutta yleisön viihtymiseksi sieltä löytyvät myös kahvila-ravintola terasseineen, matkamuistomyymälä sekä tietysti pandojen katselutila.

Kohde esiteltiin Projektiuutiset -lehdessä 1 / 2018. Voit lukea koko esittelyn täältä.

FaktaNet Liven kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista, valtakunnallisesti
FaktaNet Live

Mukana olleet yritykset

FläktGroup Finland Oy

Pandatalon ilmanvaihtolaitteet toimitti FläktGroup. FläktGroup oli alusta asti mukana ideoimassa ja konsultoimassa Pandatalon ilmanvaihtoratkaisuja.

Suunnittelussa lähtökohtana oli ympäristöystävällisyys. Ilmanvaihtoratkaisun oli täytettävä kaksi keskeisintä kriteeriä; Ensiksikin järjestelmältä vaadittiin energiatehokkuutta ja toiseksi erinomaisia lämpötilanhallintaominaisuuksia.

FläktGroupin toimitusjohtaja Rainer Knuts kertoo, että Pandatalon ilmanvaihto hoidetaan kolmella eQ-ilmankäsittelykoneella ja kahdella Econet Premium –lämmöntalteenottojärjestelmällä. Näillä laitteilla Pandataloon on rakennettu optimaalinen sisäilma.

Ilmankäsittelykone tarjoaa ratkaisun kaikkiin tarpeisiin mitä Pandatalossa voi tulla vastaan ja nestekiertoinen lämmöntalteenottojärjestelmä tarjoaa jopa 80 % lämpötilasuhteen.  Huurtumisenhallintatoiminto pitää vuosihyötysuhteen korkeana ja mahdollistaa ongelmattoman käytön talvikuukausina vaativissa olosuhteissa. Järjestelmä on myös turvallinen, sillä ilmavirtojen välillä ei ole riskiä bakteerien tai hajujen siirtymiselle.


Arkkitehti
Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen Oy
Automaatiosuunnittelija
Granlund Oy, Espoon yksikkö
Automaatiourakoitsija
Peltisepänliike Nykänen Ky
I-suunnittelija
Granlund Oy, Espoon yksikkö
I-urakoitsija
Peltisepänliike Nykänen Ky
KVR-urakoitsija
YIT Talo Oy
Luonnossuunnittelija
Ahma insinöörit Oy
LV-suunnittelija
Granlund Oy, Espoon yksikkö
LV-urakoitsija
Näsin Vesijohtoliike Oy/ Ähtärin Vesi ja Lämpö
Maanrakennusurakoitsija
YIT Infra Oy
Rakennesuunnittelija
SS-Teracon Oy
Rakennusurakoitsija
YIT Talo Oy
Rakennuttajakonsultti
Ahma insinöörit Oy
Rakennuttaja
Ähtärin Eläinpuisto Oy
Sähkösuunnittelija
Granlund Oy, Espoon yksikkö
Sähköurakoitsija
Kaunisto-Yhtiöt Seinäjoki Oy

Liitetyt tuotteet

Ilmankuivaus

Tanskalaiset Cotes-ilmankuivaimet perustuvat adsorptiotekniikkaan.


Ilmankäsittelykoneet

Ilman laatu vaikuttaa suoraan ihmisten terveyteen, tuottavuuteen ja viihtyvyyteen.


Höyrykostuttimet

Vesihöyry on useissa kohteissa helpoin kostutusmenetelmä.


Hanketiedot

Pandatalo Ähtärin eläinpuistoon
Ähtärin eläinpuiston pandatalo
Karhunkierros 150
Ähtäri
Länsi-Suomen alue
Arvo(Milj.):
Ei tiedossa
Urakkatyyppi:
KVR-urakka
Brutto-ala:
2400
Aloitus:
Helmikuu 2017
Valmistuminen:
Joulukuu 2017
Rakennusaika:
11 Kuukautta
Luotu:
2016
Päivitetty:
2017-09-25

Samankaltaiset referenssihankkeet

Seinäjoen suurnavetta

Seinäjoen suurnavetta

Uudisrakennus | Seinäjoki | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa eläinsuojat, paikkakunnalla Seinäjo...

RAKENNUSALAN TUOTEUUTUUDET SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän