Imatran sähköasema

Suomen kantaverkon ensimmäinen sähköasema rakennettiin 1920-luvulla Imatralle. Aseman kautta Vuoksen valjastettujen koskien tuottama sähkö siirrettiin edelleen sähkön kuluttajille. Sähköaseman historiallisen aseman arvon mukainen uusimistyö on nyt saatu valmiiksi.

Uuden aseman rakentaminen vaati museoviranomaisten suojelemalle Ivonniemen alueelle kaavamuutoksen. Kaavamuutos tehtiin yhteistyössä Fingridin, Imatran rakennusvalvonnan ja kaavoituksen, Ely-keskuksen ja museoviranomaisen kanssa. Aseman ulkoasun suunnitteli arkkitehtitoimisto.

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa sähkölaitokset, paikkakunnalla Imatra. . Rakentaminen alkoi 2019-04-01 ja arvioitu rakennusaika on 19 kuukautta. .

Imatran asemaa oli vuosikymmenien aikana kunnostettu, mutta nyt koko asema rakennettiin uusiksi vanhan aseman vieressä sijaitsevalle tontille. Rakentamaan päästiin vuoden 2019 alkupuolella. Kesällä 2020 vanhan aseman sähkönsiirtoyhteyksiä alettiin siirtää uudelle asemalle. Projektin tuloksena asemasta rakentui kulttuurihistorialliseen maisemaan sopiva, moderni ja kaasueristeinen kytkinlaitos.

Asemaan on liitetty Suomen suurin vesivoimalaitos neljällä 110 kV -yhteydellä ja paikallinen terästehdas. Lisäksi asemalta on 110 kV:n yhteys Venäjälle. Fingridin omia yhteyksiä kantaverkkoon asemalla on neljä kappaletta, joten asema on korkeasta iästään huolimatta erittäin merkittävä kantaverkon 110 kV -asema yhä 90 vuotta alkuperäisen käyttöönottonsa jälkeen.

Rakennuttaja oli Fingrid Oyj ja arkkitehdiksi valittiin Arkk.tsto Virkkunen & Co
Hankemuoto oli kokonaisurakkaja rakennusurakoitsijana toimi Rakennusliike Evälahti Oy
Sweco Rakennetekniikka Oy:n on toiminut rakennesuunnittelijana
lmastointiurakoitsijana toimi LVIS-Projektit Oy Imatra
LVIS-Projektit Oy Imatra valittiin LV-urakoitsijaksi
Sähköasennukset teki ABB Oy

Kuva: Fingrid
Teksti: Fingrid ja RPT Byggfakta Oy


Liitetyt tuotteet: Palokatkot yksittäiselle kaapelille/putkelle pyöreä reikä

Palokatkot yksittäiselle kaapelille/putkelle pyöreä reikä

Roxtec RS ‑tiiviste - Läpivientitiiviste yhdelle kaapelille tai putkelle.

Roxtec Finland Oy

Roxtec Finland Oy on mukana sähköasema hankkeessa.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Hankkeessa mukana olevat yritykset

Arkkitehti
Arkk.tsto Virkkunen & Co
Automaatiosuunnittelija
Sweco Finland Oy
I-suunnittelija
Sweco Finland Oy
I-urakoitsija
LVIS-Projektit Oy Imatra
LV-suunnittelija
Sweco Finland Oy
LV-urakoitsija
LVIS-Projektit Oy Imatra
Maanrakennusurakoitsija
Maansiirto Backman Oy
Rakennesuunnittelija
SWECO RAKENNETEKNIIKKA OY KEMI
Rakennusurakoitsija
Rakennusliike Evälahti Oy
Rakennuttaja
Fingrid Oyj
Sähkösuunnittelija
Sweco Finland Oy
Sähköurakoitsija
Hitachi Energy Finland Oy
Sähköurakoitsija
VVS-Sähkö Oy

Lisää tuotteita Roxtec Finland Oy

Kaapelisuojaputkien valuholkki

Kaapelisuojaputkien valuholkki

Knock-out -holkki tiivistämiseen ennen kaapelien ja putkien reititystä.


Kaapeliläpiviennit maan alla

Kaapeliläpiviennit maan alla

Joustava läpivienti useiden perustusten kautta sisään tuotaville kaapeleille ...


Yksittäiset kaapelit/putket maan alla

Yksittäiset kaapelit/putket maan alla

Roxtec RS UG™ ‑tiiviste yksittäisille kaapeleille ja putkille, jotka on viety...


Palokatkot useammalle kaapelille

Palokatkot useammalle kaapelille

Roxtec GH ‑ valu- tai pulttiasennettava laipallinen läpivienti.


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Roxtec Finland Oy

Siltasairaala

Siltasairaala

Uudisrakennus | Helsinki | 295 milj. €

Vuonna 2018 käynnistynyt ja kesäkuun lopussa 2022 valmistunut Siltasairaala o...

Kymenlaakson Keskussairaalan laajennus

Kymenlaakson Keskussairaalan laajennus

Laajennus | Kotka | 20 milj. €

Kymenlaakson keskussairaalan peruskorjaus ja laajennus Kotkassa toteuteutetti...

Sairaala Nova

Sairaala Nova

Uudisrakennus | Jyväskylä | 411,2 milj. €

Keski-Suomen uusi keskussairaala, Sairaala Nova, valmistuu syksyllä 2020. Nov...

Lastensairaala

Lastensairaala

Uudisrakennus | Helsinki | 175,00 milj €

Uusi lastensairaala on valmistunut rakennuksena ja taloteknisesti. Ensimmäise...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi