Nikkilän Sydän

Nikkilän Sydämen sivistyskeskuksen 1. vaihe valmistui syksyllä 2016. Ylhäältä päin katsoen tähden mallisen sivistyskeskuksen on suunnitellut arkkitehtitoimisto ARK-house arkkitehdit Oy. Saman katon alle ja ympäröivälle kampusalueelle sijoittuvat kaksi koulua, kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-aikapalvelujen toimintoja sekä kokoontumistiloja. Rakennuksen keskiosassa sijaitsee yhteisiä toimintoja ja koulujen omat tilat sijoittuvat tähden sakaroihin.

Liitetyt tuotteet: Steni Vision

Steni Vision

Steni Vision on kivikomposiittilevy, joka sopii kaikenlaisten rakennusten sisä- ja ulkoverhoukseen.

Elämää pursuava julkisivu

- Halusimme luoda kullekin piha-alueelle omanlaisensa identiteetin, ja nimenomaan STENI-julkisivulevyt mahdollistivat sen. Värit olivat kirkkaita ja kohteeseen sopivia, eivätkä aurinko, tuuli ja sään vaihtelut vaikuta niihin juuri lainkaan. Lisäksi pystyimme painamaan haluamamme grafiikan näiden samojen levyjen pintaan. Kustannuksetkaan eivät nousseet kovin korkeiksi, kertoo arkkitehti Pentti Kareoja ARK-house arkkitehdit Oy:stä.

Arkkitehti päätti käyttää STENI Vision- ja STENI Colour -julkisivulevyjä, joiden ansiosta lopputuloksesta tuli värikäs ja leikkisä.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Hankkeessa mukana olevat yritykset

Arkkitehti
ARK-house arkkitehdit Oy
Automaatiosuunnittelija
Hepacon Oy
Automaatiourakoitsija
Fidelix Oy
I-suunnittelija
Hepacon Oy
I-urakoitsija
Keravan Putki Oy
LV-suunnittelija
Hepacon Oy
LV-urakoitsija
Keravan Putki Oy
Pohjatutkimus
Geo-Master Oy
Purku-urakoitsija
Fortum Waste Solutions Oy
Rakennesuunnittelija
Ramboll Finland Oy
Rakennusurakoitsija
Hartela Etelä-Suomi Oy
Rakennuttajakonsultti
Ramboll CM Oy
Rakennuttaja
Sipoon kunta Yhdyskunta ja ympäristö, toimitilat
Sähkösuunnittelija
Karawatski Oy Sähkötekninen insinööritoimisto
Sähköurakoitsija
Sähkö Oy Helsinki Sähkö Oy Turku

Lisää tuotteita Steni Finland Oy

Steni Colour

Steni Colour

Steni Colour -valikoima sisältää 60 vakioväriä ja kolme kiiltoastetta. Lisäks...


Steni Vision

Steni Vision

Steni Vision on kivikomposiittilevy, joka sopii kaikenlaisten rakennusten sis...


Steni Nature

Steni Nature

Steni Nature -julkisivulevyjen valikoimassa on 12 luonnonkiviväriä, joista us...


Sokkelilevy by Steni

Sokkelilevy by Steni

Sokkelilevy by Steni on hyvä ratkaisu sokkelien, vajojen, autotallien ja tuki...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Steni Finland Oy

Suurpellon päiväkoti

Suurpellon päiväkoti

Uudisrakennus | Espoo | 5,00 milj €

Suurpellon päiväkodin arkkitehtikilpailun voitti Arkkitehdit Auer & Sandås eh...

Løren-kortteli, Oslo

Løren-kortteli, Oslo

Oslo

Oslon Løren-korttelin suunnitellut arkkitehti on luonut sinne kauniita, harmo...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi