Lastensairaala

Uusi lastensairaala on valmistunut rakennuksena ja taloteknisesti. Ensimmäiset potilaat tulevat sairaalaan vuoden 2018 syyskuun puolivälin jälkeen. Hanke on monella tavoin hyvin poikkeuksellinen Suomessa, jo rahoitustavastaan lähtien. Toteutuksessa on rima ollut korkealla: tavoitteena on alusta asti ollut rakentaa maailman paras lastensairaala.

Teksti: Jari Peltoranta

Kohde on esitelty Projektiuutiset 4-2018 -lehdessä. Lue esittely täältä.


Liitetyt tuotteet: Pesuallashanat

Pesuallashanat

Oraksen pesuallashanojen monipuolisesta valikoimasta löytyy sopiva hana jokaiseen tyyliin ja yksilöllisiin tottumuksiin. Kauniin muotoilun ja älykkäiden ja kestävää kehitystä tukevien ominaisuuksien ansiosta Oraksen hanat lisäävät arkeen aimo annoksen turvallisuutta, mukavuutta ja toimivuutta.

Hygienia edellä

Kun Helsingin Meilahdessa sijaitsevan sairaalan pääovesta astuu sisään, ensimmäisenä eteisaulassa on vastassa Oraksen hana. Se on siinä pyörätuolien puhdistamista varten, ja se kertoo mistä koko talossa on kysymys: jokaista yksityiskohtaa on mietitty.

Oras on lahjoittanut sairaalan kaikki hanat. Hanoja lahjoitettiin useita satoja, sillä lähes kaikissa tiloissa mukaan lukien 118 potilashuonetta ja 220 vastaanotto- tai kuntoutustilaa on ainakin yksi vesipiste.

"Tämä on iso yhteinen hanke, johon halusimme lähteä mukaan. Oras Invest on tässä mukana myös Uponorin ja Tikkurilan kautta," Oraksen maajohtaja Marko Sundholm sanoo.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Hankkeessa mukana olevat yritykset

PPO-Elektroniikka Oy


Pipelife Finland Oy


Mastervent Oy


Jaatimet Oy


Oras Oy


Roxtec Finland Oy


Vitrea Oy


Arkkitehti
Arkk.tsto Sarc Oy
Arkkitehti
Arkkitehtiryhmä Reino Koivula Oy
Automaatiosuunnittelija
AFRY Finland Oy
Automaatiourakoitsija
Saipu Oy
Elementtitoimittaja
Parma Oy
I-suunnittelija
AFRY Finland Oy
I-urakoitsija
Saipu Oy
Jäähdytysurakoitsija
Saipu Oy
LV-suunnittelija
AFRY Finland Oy
LV-urakoitsija
Saipu Oy
Pohjatutkimus
Ramboll Finland Oy
Rakennesuunnittelija
Ramboll Finland Oy
Rakennusurakoitsija
SRV Rakennus Oy
Rakennuttajakonsultti
Haahtela-rakennuttaminen Oy
Rakennuttaja
Uuden Lastensairaalan Tukisäätiö
Runkourakoitsija
Peikko Finland Oy
Sprinkleriurakoitsija
Saipu Oy
Sähkösuunnittelija
Granlund Oy
Sähköurakoitsija
Amplit Oy
Teleurakoitsija
Amplit Oy
Turvaurakoitsija
Amplit Oy

Lisää tuotteita Oras Oy

Oras SMART

Oras SMART

Oras SMART on Bluetooth-teknologialla toimiva uuden sukupolven vesikalustesar...


Pesuallashanat

Pesuallashanat

Oraksen pesuallashanojen monipuolisesta valikoimasta löytyy sopiva hana jokai...


Kylpyhuone

Kylpyhuone

Kylpyhuoneen hanoja käytetään useita kertoja joka päivä, minkä vuoksi laatu j...


Suihkuhanat

Suihkuhanat

Oraksen suihkuissa on edistyksellisiä ominaisuuksia, kuten erinomaisen käyttö...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Oras Oy

Palvelutalo Elsie

Palvelutalo Elsie

Uudisrakennus | Sipoo | 9,00 milj €

Nikkilän keskustassa sijaitsevassa kolmikerroksisessa palvelutalossa asutaan ...

Helsingin Musiikkitalo

Helsingin Musiikkitalo

Uudisrakennus | Helsinki | 160,00 milj €

Idea Sibelius-Akatemian, Radion Sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorke...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän