Kalevan painotalo

Oulussa ilmestyvää sanomalehti Kalevaa on painettu vuodesta 1966 lähtien Oulun Lekatiellä arkkitehti Seppo Valjuksen suunnittelemissa tiloissa. Kalevan tähän asti käytössä ollut yli 20 vuotta vanha rotaatiopainokone alkoi tulla käyttöikänsä päähän. Taloudellisen tarkastelun jälkeen päätettiin hankkia uusi painokone, rakentaa uusi ja ajanmukainen painotalo, myydä nykyinen tontti ja hankkia sanomalehti Kalevan toimitukselle, hallinnolle ja markkinoinnille uudet tilat keskikaupungilta. Tämän päivän tekniikan ansiosta lehden toimituksen ja lehtipainon ei tarvitse sijaita fyysisesti lähellä toisiaan. Tilojen laajentaminen Lekatiellä ja joka päivä ilmestyvän sanomalehden painaminen samaan aikaan ei olisi ollut mahdollista.

Teksti: Päivi Mäkinen Kuvat: Pekka Agarth.

Kohde on esitelty ProjektiUutiset 5 - 2012 - lehdessä.


Liitetyt tuotteet: Tietoverkkotuotteet

Tietoverkkotuotteet

Myymme luotettavia tietoverkkotuotteita kiinteistöjen ja asuntojen tarpeisiin. ja vuokraamme niiden sertifiointiin tarkoitettuja Fluke-mittalaitteita. Myös valokaapelituotteita ja 19" mekaniikkaa saat meiltä, heti varastostamme Masalasta.

Olemme toimittaneet tuotteita satoihin tietoverkkoprojekteihin eri puolille Suomea hyvin erilaisin kohteisiin kuten esimerkiksi sairaalat, liikerakennukset, oppilaitokset ja asuntotuotanto.

Nopeutta ja luotettavuutta

Uuteen painotaloon valittu R&M:n Freenet-kaapelointijärjestelmä tukee jopa 10 Gbit/s tiedonsiirtonopeuksia Ethernet- verkossa. Kaapeloinnissa käytettiin kategoria 6A tuotteita; punaista liitintä sekä parisuojattua U/FTP-parikaapelia.

Erillisenä asennuksena toteutettiin myös painotalon konesalin kaapelointi. Palvelinkaappien väliset kaapeloinnit, parikaapelin ja valokuitujen osalta toteutti Raimo Raappana Ky. Tässä käytettiin R&M:n uutta, konesaliympäristöön suunniteltua, tiheästi pakattua RJ45-liitinpaneelia. HD-paneelin etu on RJ45-porttien määrä, 48 kpl ja paneelin korkeus, ainoastaan 1U.

Kohteessa hyödynnettiin myös R&M:n laitekaapeleiden ja työpistelinjojen värikoodausmahdollisuutta. Värikoodauksen avulla tiedetään, mitä yhteyksiä, käyttäjiä ja palveluita mitkäkin kaapelit palvelevat.

Teksti: Seija Ijäs-Laamanen. Tiivistelmä artikkelista Nylund-asiakaslehden helmikuun 2013 numerossa

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Hankkeessa mukana olevat yritykset

Arkkitehti
Uki Arkkitehdit Oy
Automaatiosuunnittelija
Sitowise Oy
I-suunnittelija
Sitowise Oy
I-urakoitsija
Are Oy
LV-suunnittelija
Sitowise Oy
LV-urakoitsija
Are Oy
Maanrakennusurakoitsija
Destia Oy
Rakennesuunnittelija
Sitowise Oy
Rakennusurakoitsija
YIT Suomi Oy
Rakennuttaja
Kaleva Oy
Rakennuttajakonsultti
Ramboll CM Oy
Sähkösuunnittelija
Sitowise Oy
Sähköurakoitsija
Assemblin Oy

Lisää tuotteita Nylund Talotekniikka

Valaisimet

Valaisimet

Laajassa valikoimassamme on laadukkaita eurooppalaisten valmistajien tarkoin ...


Valaistuksen ohjaus

Valaistuksen ohjaus

BEG Luxomatin liike- ja läsnäolotunnistimet edustavat tunnistimien terävintä ...


Tietoverkkotuotteet

Tietoverkkotuotteet

Myymme luotettavia tietoverkkotuotteita kiinteistöjen ja asuntojen tarpeisiin...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Nylund Talotekniikka

Tiirismaan koulun talotekniikan korjaus

Tiirismaan koulun talotekniikan korjaus

Korjaus | Lahti | Ei tiedossa

Korjauskohde rakennustyyppiluokassa peruskoulu, paikkakunnalla Lahti. . Raken...

Kokkolan ammattikampus

Kokkolan ammattikampus

Laajennus | Kokkola | Ei tiedossa

Tammikuun lopussa 2014 saatiin ammattikampuksen toisen vaiheen peruskorjaus- ...

Vantaan kaupungintalon korjaus

Vantaan kaupungintalon korjaus

Korjaus | Vantaa | 12,00 milj €

Asemakaavalla suojeltu kiinteistö kuuluu Vantaan kulttuurihistoriallisesti tä...

Omnia ammattiopisto, Espoo

Omnia ammattiopisto, Espoo

Laajennus | Espoo | 25,00 milj €

Ammattiopiston laajennus on jatko-osa vuonna 2007 valmistuneeseen, niin ikään...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän