Olemme sisälogistiikan uranuurtaja ja erityisasiantuntija Suomessa jo vuodesta 1994. Tarjoamme räätälöityjä sisälogistiikan palveluita ja autamme yritystäsi keskittymään oman liiketoimintasi fokukseen esimerkiksi teollisuudessa valmistuksen tehokkuuteen ja tuotteen laatuun. Tarjoamme ratkaisuja myös esimerkiksi varastoihin, terminaaleihin ja myymälöihin sekä palveluvarastotilaa, asiakaskohtaisia kuljetuspalveluja ja henkilöstövuokrausta logistiikkatoimintoihin. Konsultointimme auttaa toimintojen tehostamisessa lean-prosessien mukaisesti.
Terminaalitoiminta vaatii moniulotteista näkymää tavaran jatkuvaan liikkeeseen sisään ja ulos. Tässä jatkuvassa 24 h virrassa korostuvat Transvalin huippuunsa viritetty prosessi, ammattitaitoinen henkilökunta ja ajanmukainen kalusto. Ne varmistavat, että materiaalivirrat jatkavat nopeasti matkaansa terminaalista kohti määränpäätä ja tuovat prosessiin logistista tehokkuutta.
Palvelumme koostuvat lastaus-, purku- ja lajittelupalveluista sekä ulkokenttäpalveluista, kuten nostopalveluista ja piha-alueiden kunnossapidosta. Kaikki Transvalin palvelut perustuvat suoritepohjaiselle hinnoittelulle. Terminaaleissa tämä tarkoittaa ennalta sovittua hintaa jokaista käsiteltyä tonnia kohti. Terminaalipalveluita tuotamme kappaletavaran osalta laajasti huolinta- ja kuljetusliikeasiakkaidemme terminaaleissa, lisäksi käsittelemme pitkää ja painavaa tavaraa isoilla koneilla ulkokentillä mukaan lukien vetomestaripalvelut. Satamien yhteydessä olemme keskittyneet paperirullien käsittelyyn ja ajoneuvologistiikkaan. Tarjoamme rajatusti kuljetuspalveluita asiakkaillemme mm. nosturiautot, puoliperäliikenne ja pakettiautot.
Tuote: Rakennuslogistiikka