Valtatie 30 parkkihalli

Valtatie30 on tamperelainen maamerkki ja moderni monikäyttäjätila. Nykyisin Pirkanmaan suurimpiin business -kiinteistöihin kuuluva kohde on valmistunut vuonna 2000, ja sen suunnitteli Nokialle Mikko Jaatinen. Kiinteistö koostuu kolmesta erillisestä rakennuksesta.
FaktaNet Liven kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista, valtakunnallisesti
FaktaNet Live

Mukana olleet yritykset

Winled Oy LTD

Valtatie 30:n 950 paikkainen parkkihalli valaistiin Winledin uusilla Asennushelppo Runkovalaisin M 40W -valaisimilla, joita tuli pysäköintitiloihin yhteensä 750 kappaletta. Kun puhutaan parkkihallien ja pysäköintitilojen valaistuksesta, investointi LED-valaisimiin on kannattavaa, koska vanhat loisteputki- ja monimetallilamput kuluttavat sähköä led-valoihin nähden lähes kolminkertaisesti. Runkovalaisin M -tuoteperhe on monipuolinen valaistusratkaisu sisä- kuin ulkokäyttöönkin. Valaisin onkin suosittu ratkaisu esimerkiksi parkkihalleissa, varastoissa ja teollisuuskohteissa.

Asennushelppo-sarjan valaisimien uusi asennustapa mahdollistaa kustannustehokkaan ja asentajaystävällisen asentamisen sekä tekee valaisimien ketjutuksen helpoksi.

Valaisimen IP-suojatun korkin avaat nopeasti ja kätevästi pyöräyttämällä. Kytkentäkaapeli kiinnitetään suojakorkkiin holkkitiivisteen avulla. 

Korkissa on myös hyvin tilaa kaapeleille, joten asennus on helppoa, kun sitä ei tarvitse suorittaa lyhyillä johdoilla. Valaisimen holkkitiiviste sekä pikaliitin mahdollistaa asentamisen sekä 1,5mm2 että 2,5mm2 kaapeleilla.

Kytkentä valaisimessa tapahtuu pikaliittimen avulla. Valaisimen molemmissa päädyissä on samanlaiset liittimet, jotka helpottavat ja nopeuttavat ketjutuksen toteutusta asennuksessa.

  • Työkaluton asennustapa mahdollistaa sujuvan ja kustannustehokkaan asennuksen.
  • Monipuolinen valaisin niin sisä- kuin ulkokäyttöönkin
  • IK08 ja IP65 -luokitukset, kestääkin hyvin esimerkiksi pölyä, kosteutta ja likaa.
  • Tasainen ja häikäisemätön valaistus
  • Useita valaisimia on mahdollista ketjuttaa. 
  • Käyttökohteita mm. Teollisuusvalaistus, ulkovalaistus, urheilutilat ja varastot

Lue Winledin blogkirjoitus kohteesta 


Samankaltaiset referenssihankkeet

Finavian pysäköintilaitos P5

Finavian pysäköintilaitos P5

Laajennus | Vantaa | Ei tiedossa

Helsinki-Vantaan lentoasemalle on valmistunut Finavian 900 miljoonan euron ke...


Jousenpuiston pysäköintitalo

Jousenpuiston pysäköintitalo

Uudisrakennus | Espoo | 25,00 milj €

Jousenpuiston pysäköintitalo Espoossa on valmistunut vuoden 2016 lopulla. Se ...


Mall of Tripla ja Triplan pysäköintilaitos

Mall of Tripla ja Triplan pysäköintilaitos

Uudisrakennus | Helsinki | n. 600 milj. €

Helsingin Pasilan ytimeen rakentuva 1,2 miljardin euron arvoinen Tripla-kokon...


Prisma Launeen laajennus ja pysäköintilaitos

Prisma Launeen laajennus ja pysäköintilaitos

Uudisrakennus | Lahti | Ei tiedossa

Lahden Launeen Prismaa kasvatettiin pala palalta neljän vuoden aikana aina ...


RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän