Putkiremontissa oikaiseminen voi lisätä vesivahingon riskiä

Päivämäärä: 15.11.2021

Putkiremontista puhuttaessa moni miettii vain viemäriputkia. Vähemmälle huomiolle jäävät käyttövesiputket, joissa kulkevaa vettä käytämme juomiseen, ruoanlaittoon ja peseytymiseen. Ne kannattaa vaihtaa aina samalla kertaa, kun rakenteita avataan putkiremontissa. Jos viemäriputket päätetään sukittaa, käyttövesiputkien vaihto unohtuu monessa taloyhtiössä. Sekä viemäri- että käyttövesiputkien tekninen käyttöikä on noin 30–50 vuotta. Kun vesiputket ikääntyvät, vuotoriski kasvaa ja veden laatu heikkenee. Putkista liukenevat epäpuhtaudet voivat aiheuttaa tukoksia hanoihin, wc-istuimiin ja lämmönvaihtimiin. Usein huoltomiehen tihentyvät käynnit toimivat vihjeenä siitä, että taloyhtiössä olisi putkiremontin aika. Toinen haaste käyttöveden hygienialle ovat kerrostaloissa tyhjillään olevat asunnot, joiden putkiin vesi jää seisomaan. Seisova vesi mahdollistaa bakteerien kasvun putkistossa.

Suomessa eletään Tilastokeskuksen arvion mukaan putkiremonttibuumin huippuvuosia. Tällä hetkellä putkiremontteja tehdään eniten 1970-luvulla rakennettuihin taloihin. Tuolla vuosikymmenellä rakennetut taloyhtiöt ovat huoneistoalalla mitattuna suurin ikäluokka Suomen rakennuskannassa.

– Kun putkiremonttia suunnitellaan, on tärkeää muistaa myös käyttövesiputkien vaihtaminen. Ne kulkevat pääosin samoissa kuiluissa viemäriputkien kanssa. Vaihto hoituu samalla kertaa, kun rakenteita avataan. Jos viemäriputket päätetään sukittaa, täytyy muistaa, että käyttövesiputket pitää ehkä kuitenkin vaihtaa. Muuten niiden vuotoriski kasvaa, muistuttaa Geberitin tuotepäällikkö Tapio Aaltonen.

Käyttövesiputkien tekninen käyttöikä on suunnilleen sama kuin viemäriputkilla, eli noin 30–50 vuotta. Todelliseen käyttöikään vaikuttaa moni asia, muun muassa putkien materiaali, asennustapa, tehdyt huollot ja veden laatu, joka vaihtelee ympäri Suomea.

Hälytysmerkkeinä vuodot, tukokset ja veden maun muutos

Jos viemäriputkien kunto mietityttää, ne voidaan kuvata kunnon selvittämiseksi. Sen sijaan käyttövesiputket ovat kooltaan niin pieniä, että kuvaus ei yleensä ole mahdollista. Ensimmäisiä hälytysmerkkejä huonokuntoisista vesiputkista ovat yleensä vuodot, veden maun muuttuminen sekä epäpuhtauksien aiheuttamat tukokset hanoissa, wc-istuimissa ja lämmönvaihtimissa, jotka lämmittävät talon käyttöveden. 

– Huoltokäyntejä seuraamalla voi saada vihjeitä lähestyvän putkiremontin tarpeesta. Jos huolto- tai putkimies käy toistuvasti yhtiössä korjaamassa näitä vikoja, on korkea aika miettiä käyttövesiputkien vaihtamista. Tukoksia aiheuttavat epäpuhtaudet, joita vanhoista vesiputkista alkaa irrota veteen niiden elinkaaren loppupuolella, Aaltonen kuvailee. 

Putkiston materiaali ja asennustapa vaikuttavat käyttöikään

Monissa rakennuksissa käyttövesiputkisto on tehty kupariputkista. Niiden sisään alkaa iän myötä kertyä vihreää patinaa, jota voi irrota veden sekaan. Siksi nykyisin on alettu suosia ruostumattomasta teräksestä valmistettuja vesiputkia. Se on materiaalina pitkäikäisempi, eikä yhtä altis korroosiolle ja epäpuhtauksien kertymiselle.

Tutustu lisää ruostumattomasta teräksestä valmistettuihin Geberit Mapress -putket

- Toinen vesiputkien kestävyyteen vaikuttava asia on asennustapa. Nykyisin asennukset tehdään suurilta osin kylmätyöstönä puristusliitostekniikalla, kuten Geberit Mapress -järjestelmät, jolloin oikein puristettuna liitokset ovat kestäviä ja turvallisia. Puristusliitostekniikassa ei myöskään tarvita tulitöitä, mikä vähentää työmaalla valvonnan tarpeita ja näin ollen pienentää kustannuksia, Tapio Aaltonen mainitsee. 

Asennukseen liittyy myös putkien kannakointi eli kiinnitys rakenteisiin. Vesiputkistoon syntyy painetta, joka aiheuttaa paineiskuja hanaa avattaessa ja suljettaessa. Jos putkia ei ole kannakoitu kunnolla eikä venttiili tasaa putkiston painetta, asukkaat kuulevat sen putkien paukkeena. Jatkuvat iskut rakenteisiin rasittavat vesiputkiston kuntoa. 

Putkistossa seisova lämmin vesi toimii kasvualustana bakteereille

Seisovassa vedessä bakteerit pääsevät kasvamaan, varsinkin jos vesi on lämmintä. Bakteerien kasvulle suotuisin lämpötila on 25–50 astetta.

– Vesi jää seisomaan asunnon putkiin, kun vettä ei lasketa säännöllisesti. Jos veden hygienia aiheuttaa huolta, seisovan veden juoksutuksen voi hoitaa hygieniahuuhtelulaitteella. Tehdasasetuksilla se juoksuttaa viemäriin kolme litraa vettä aina 72 tunnin välein. Näin vesi ei jää seisomaan putkiin, Aaltonen kertoo.

Käyttöveden hygienia ja puhtaus on asukkaiden terveyden kannalta erittäin tärkeää. Putkiremontissa ja talojen rakennusvaiheessa käyttövesiputkiston hygieniaa edistävät putkien päissä olevat muovitulppaukset. Ne estävät lian ja epäpuhtauksien kulkeutumisen järjestelmään ennen asennusta. Kun putkisto on valmis, se pitää huuhdella ennen käyttöönottoa. Huuhtelu onnistuu myös remonttikohteissa, joissa putkistot vaihdetaan asunto kerrallaan. Huuhtelu tehdään silloin osissa ennen asunnon kytkemistä taloyhtiön vesijohtojärjestelmään.

Lue käyttövesihygieniasta täältä.

Lisätietoja:

Geberit Oy
tuotepäällikkö Tapio Aaltonen
puh. 050 330 5089
[email protected]

Maailmanlaajuisesti toimiva Geberit-konserni on saniteettiteollisuuden eurooppalainen markkinajohtaja. Geberitillä on vahva paikallinen edustus suurimmassa osassa Euroopan maista. Yritys valmistaa erittäin korkealaatuista saniteettitekniikkaa ja -keramiikkaa. Geberitillä on 29 tehdasta, joista 6 on Euroopan ulkopuolella. Konsernin pääkonttori on Rapperswil-Jonassa Sveitsissä, ja sen CHF 3,0 miljardin liikevaihtoa (2020) on tekemässä yli 12 000 työntekijää lähes 50 maassa. Geberit on listattuna Sveitsin pörssissä, ja vuodesta 2012 Geberitin osake on ollut mukana SMI:ssä (Swiss Market Index). 

Geberitin palveluksessa Suomessa on noin 200 henkilöä. Suomen myynti, markkinointi ja hallinto toimii Vantaalla. Geberit Oy:n toimitusjohtaja on Kim Lövkvist, ja Geberit Production Oy:n Tammisaaren keramiikkatehtaan johtajana toimii Matts Lundström.

Referenssihankkeet Geberit Oy IDO

Tampereen Tornihotelli

Tampereen Tornihotelli

Uudisrakennus | Tampere | 50,00 milj €

Syyskuussa käyttöön otettu Tampereen Tornihotelli on mittava yhdistelmä ko...

Sakarinmäen laajennettu koulukeskus

Sakarinmäen laajennettu koulukeskus

Laajennus | Helsinki | 8,30 milj €

Helsingin Östersundomissa sijaitseva Sakarinmäen koulukeskus saa uuteen laaj...

Porin lasten- ja naistentalo

Porin lasten- ja naistentalo

Uudisrakennus | Pori | 21-27 milj €

Satakunnan sairaanhoitopiiri rakennuttaa keskussairaalan alueelle uuden la...

Sokos Hotel Villa

Sokos Hotel Villa

Korjaus | Tampere | 4-5 milj. EUR

Tampereen Tullintorilla sijaitseva Sokos Hotel Villa toimii entisessä viljama...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi


RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään.
Lue lisää...

OK, ymmärrän